Älä osta mitään -vuoteni

Heräsin pari vuotta sitten maaliskuussa siihen, etten ollut ostanut koko vuonna mitään. No, ruokaa ja autoon bensaa, mutta kaikki tavara oli jäänyt kaupan hyllylle. Päätin pitää ostostaukoa koko vuoden, ja se osoittautui opettavaikseksi kokemukseksi.

Ostaminen on paha tapa, josta voi oppia eroon

Olen viettänyt lihatonta lokakuuta useampana vuonna. Kuukauden aikana olen oppinut, että pidempiaikainen täyspanna on minulle parempi tapa rikkoa tapojani, kuin lyhytaikainen kielto tai hienovaraisempi säätö.

• Lihaton maanantai ei pakottaisi minua muuttamaan toimintatapojani juuri ollenkaan, koska voisin sen yhden päivän syödä vaikka ranskalaisia perunoita ja leipää, ja taas tiistaina palata pihvin pariin.
• Päätös vain vähentää lihansyöntiä taas unohtuisi viimeistään ensimmäiseen nälkäkiukkuun mennessä.

Yli 30 vuotta lihansyöntiä uurtaa mieleen niin syvät käytösmallit, ettei niistä ponnisteta pois pienillä säädöillä. Kuukauden täyskiellon myötä jouduin uusimaan kaikki ruokaan liittyvät käyttäytymismallini.

• Mitä laitetaan tortillan väliin, jos jauheliha on pois kuvioista?
• Mikä on pitkän työpäivän jälkeinen pikaeines, jos Kivikylän lihapullat ei käy?
• Entä mitä laitetaan leivänpäälle, kun leikettäkään ei saa?

Pidempi panna pakottaa päivittämään pinttyneitä tapoja, ja ne päivitetyt tavat saattavat kantaa pitkällekin tulevaan. Toisen lihattoman lokakuuni myötä jatkoin kasvissyöntiä seuraavaan kesään asti, koska homma tuntui uusien tapojen myötä niin helpolta. (Sitten tuli grillikausi.)

Älä osta mitään -vuoden aikana huomasin että ostelu on lihansyöntiin verrattavissa oleva pinttynyt tapa. Opin että asioiden ostaminen on oikeassa (tai oikeastaan väärässä) mielentilassa lähes refleksinomaista: ”Tuollainen olisi hyvä!” tulee mieleen ostoskeskuksessa kuin itsestään. Kauppiaat hoitavat hommansa, niin kuin Keskon mainos kertoo, ja vuoden aikana kaupoissa kulkiessani aika moni juttu tuntui aina todella tarpeelliselta juuri siinä hetkessä.

Oletusasetus olla ostamatta auttoi minua tunnistamaan nämä huonot refleksit. Kun perus toimintatapa on, etten osta mitään, nämä tuon tarvitsen -tunteet on helpompi blokata. Vuoden aikana oli erittäin silmiä avaavaa, miten paljon näitä ostoajatuksia tulee mieleen, vaikka olen mielestäni ollut aina aika sniidu.

En oikeasti tarvitse mitään

Älä osta mitään -vuoteni ei sujunut ilman lipsahduksia: Kesän ensimmäisellä mökkimatkalla minulla oli sen verran huoleton olo, että mennä ostin Prismasta grillikorin. Grillikori on sellaisen teräksinen reikäinen kippo, jossa voi muka helposti grillailla kasviksia ilman että ne tippuvat nuotioon. Erittäin tarpeeton kapine, johon kaikki ruoka hitsaantuu kiinni.

Yhtä turhaa lipsahdusta, ja rikkoutuneen kodinkoneen päivitystä lukuunottamatta pystyin helposti elelemään vuoden sillä, mitä minulla on. Vuoden aikana esiin ei noussut oikein mitään todellisia tarpeita. Miksi ihmeessä sitten ostan asioita?

Sosiaaliset tarpeet ja itsensä huijaaminen

Suurin osa ostoksistani on kohdistunut täysin keksittyihin tarpeisiin. Iso syy tällaisten keksittyjen tarpeiden takana on sosiaaliset paineet. Kun kaikilla on Airpodit korvissa, tuntuu halpojen kuulokkeiden kanssa touhuaminen nololta, vaikka podien ilmestymisen aikaan naureskeltiinkin, kuinka ne näyttävät siltä kuin kulkisi sähköhammasharjat korvissaan.

Kun kaikilla on alle 5 vuotta vanha saksalainen auto, tuntuu 15 vuotta vanhalla japskilla ajeleminen nololta, vaikka se piekseekin uudemmat kilpailijansa vikatilastoissa. Kun kaikilla on Patagonian untuvaliivi, on noloa mennä ilman, vaikka vielä pari vuotta sitten kenellekään tullut edes mieleen käyttää sellaista.

(Minulle on ollut järkyttävää ymmärtää, että nämä sosiaaliset paineet eivät olekaan vain teini-iän ja nuoruuden juttu, vaan ne näyttävät seuraavan mukana läpi elämän. Vaikka paineet ovat ehkä teiniaikoja pienemmät, ne kohdistuvat niin kalliisiin asioihin, että vaikutukset elinkuluihin ovat suuremmat. Esimerkiksi juuri tuo auto, jonka pitää jostain syystä olla aika uusi ja mielellään jotain kunnioitettavaa merkkiä – teini saa vaihtaa farkkumallia aika monta kertaa ennen kuin isän uuden bemarin kustannus on saatu katettua.)

Suorien sosiaalisten paineiden lisäksi turhaa ostelua ruokkii Diderot-efekti, josta hesarikin kirjoitti lauantaina. Asioiden ostaminen aiheuttaa kierteen, jossa joutuu kohta ostamaan taas uusia asioita. Esimerkiksi kun ostaa hienon takin, alkaa kohta tuntua erikoiselta kulkea sen kanssa hikipöksyissä ja kuluneissa lenkkareissa, ja kohta nämäkin on syytä päivittää. Kalliin takin aiheuttamat kokonaiskustannukset moninkertaistuvat uusien hienompien housujen ja kenkien myötä.

Sosiaaliset paineet vaikuttavat meihin kaikkiin läpi elämän, ja vaikutus on suuri, mutta ne eivät selitä ainakaan minun kohdallani kaikkea tyhmää tuhlausta. Urheiluvaatteet on tästä hyvä esimerkki: Minun liikuntamäärilläni on selvää, etten tarvitse erillisiä kiipeily, juoksu-, hiihto- ja retkeilyhousuja, vaan pystyn hyvin tekemään nämä kaikki asiat ihan samoilla vaatteilla. Pöhköä pöksyjen osteluani en voi laittaa sosiaalisten paineiden piikkiin, sillä juuri kukaan ei erota, onko jalassani hiihto- ja muuten-vain-ulkoiluhousut, kun lipsuttelen ladulla.

Hiihtohousujen ostamisessa taustalla on ollut haluni rakentaa päänsisäistä narratiivia, jossa ”olen sellainen tyyppi joka käy hiihtämässä”. Ja tämä narratiivin rakentelu myös toimii joskus – uusilla housuillani saatan jaksaa ladulle muutaman kerran useammin. Kukkaron, planeetan ja ihan vain itsekunnioituksenikin kannalta olisi hyvä pohtia muita tapoja rakentaa tätä päänsisäistä narratiivia – vaikka sitten ryhtymällä mainostamaan harrastuksiaan kuin crossfittajaa konsanaan. Ostaminen on aika kestämätön tapa kannustaa itseään.

Juurisyyanalyysi auttaa tarpeiden perkaamiseen

Lean-valmistusmenetelmässä, jolla esimerkiksi ne japanilaiset autot onnistuttiin tekemään niin virheettömiksi, valmistusprosesseja kehitetään ongelmien juurisyitä etsimällä. Kun prosessissa esiintyy ongelma, sen sijaan että paikataan se näkyvä pulma, etsitään ja korjataan ongelman alkuperäinen aiheuttaja.

Leanaajat pureutuvat ongelmien juurisyyhyn kysymällä viisi kertaa ”miksi”. Esimerkki juurisyyanalyysistä omasta elämästäni: Pyörä ei liiku. Miksi? Rengas on tyhjä. Miksi? Venttiili vuotaa. Miksi? Koska venttiilihattu vääntää venttiiliä niin, että se päästää ilmaa. Miksi? Koska olit pihi ja ostit halpahallista jonkin piraattituotteet. Ratkaisu ongelmaan ei ollut ostaa uutta rengasta, saati pyörää, vaan uusi venttiilihattu.

Samalla tavalla, kun ostotarve pomppaa esiin, on pinnallisen tarpeen sijaan hyvä pureutua sen juurisyihin. Nykyään, kun jonkun asian ostaminen alkaa tuntua tarpeelliselta, kysyn itseltäni aina ainakin pariin kertaan, miksi tarvitsen sen.

Tarvitsen uudet ulkoiluhousut. Miksi? Koska vanhojen musta kangas on auringon haalistama. Miksi sillä on väliä? Se alkaa näyttää nololta. Miksi sillä on väliä? No ei sillä hirveästi ole, kun kuitenkin käytän näitä lähinnä hiihtoladulla tai hiekkalaatikolla. Ehkä ostamisen sijaan järkevämpää on muuttaa suhtautumistani näihin housuihin.

Tällaista juurisyyanalyysiä tekemällä aika moni ostos alkaa vaikuttaa aika turhalta.

Toisaalta nyt kun Älä osta mitään -vuodestani on kulunut aikaa jo useampi vuosi, ja ostamattomuus on muuttunut normaaliksi toimintatavakseni, olen huomannut että juurisyyanalyysin lopputulemana ostaminen onkin joskus ihan oikea vaihtoehto. Olen nimittäin oppinut, että vaatteet ja tavarat kuluvat aikaa myöten puhki! Kun farkut on kertaalleen paikannut, ja ne paikatkin menevät puhki, tästä loppuunkäyttämisestä tulee jotenkin oudon hyvä fiilis, ja ostoksille voi lähteä kevyin mielin.

Niinpä tänä vuonna ostin itselleni Black Friday -alesta uuden neuleen vedenpitävän kuoritakin (ja myös ne ulkoiluhousut). (Tämä saattoi olla vain hyvin pitkä perustelu sille, miksi olen ihan hyvä sniiduilija vaikka Black Fridayna retkahdinkin.)

Jos tykkäsit tekstistä, jaa se somessa. Voit myös seurata minua twitterissä: https://x.com/ove_vapaalla/status/1728784164969742677?s=20