Firettämisen ja downshiftaamisen vaaranpaikat

Valtio tukee meidän hyvätuloisten minieläköitymistä, firettämisetä ja downshiftaamista korkean marginaaliverotuksen muodossa. Valtion sponsoroimana saamme ostaa lomapäiviä puoleen hintaan, kun nettopalkka putoaa vain puolet siitä, mitä palkkakuitin bruttorivi antaisi ymmärtää.

Kun pudotat yhden päivän pois työviikosta, viikottaisten vapaapäivien määrä kasvaa 50 %:lla samalla, kun menetät vain 10 %:a tuloistasi. Kun työpaikan vaihtamisen sijaan tyydyt nykyiseen hommaasi, pärjäät mitättömällä vaivannäöllä hyvin, eikä nettotulosi juuri värähdäkään.

Vaikka valtio kannustaa meitä kaikkia keventämään puurtamistamme, on työn keventämisessä vaaransa. Alla muutama, joihin on hyvä kiinnittää huomiota

Boreout, eli tylsistymisestä johtuva stressi

Kun isyyden ja vauvavuoden kiireiden ja unettomuuden myötä liikuntamääräni romahtivat, aloin n. vuoden passiivisuuden jälkeen kokea aivan uusia tuntemuksia kropassani. Aiemmin olin harrastanut ahkerasti milloin mitäkin urheilulajia, ja lihasten kolotus ja välillä pienet loukkaantumisetkin olivat aika arkipäivää. Milloin portaiden kävely aiheutti irvistyksen, kun reidet olivat kipeänä kyykystä, ja milloin juoksulenkin jäljiltä jalkapohjien rakkulat aiheuttiva kipua joka askelella. Nyt tilalle oli tullut toisenlainen kipu. Paikat olivat kipeät liikkumattomuudesta, eivät liikunnasta johtuen.

Tämä kolotus oli paljon ärsyttävämpi, ja sen kanssa oli ikävämpi elää. Liikunnan aiheuttaman kivun luonne oli mukavampi, se vei eteenpäin tai ainakin kertoi siitä että oli tullut tehtyä jotain. Uusi kipu oli van merkki rappiosta.

Tämä lorvikolotus muistutti myös edellisen työpaikkani menosta.

Palkkani oli sen verran hyvä, että sitä oli vaikea parantaa vaihtamalla sellaisiin tehtäviin, joihin olisin halunnut. Olin tehtävieni tasalla, ja tein keskimääräistä parempaa jälkeä vain pienellä vaivalla, ilman liikoja hikoiluja. Titteli oli kiva ja minulla oli hyvä maine organisaatiossa, joten sain hoitaa hommia vapaasti.

Tavallaan tällaisen position pitäisi olla kaltaiseni FIRE-larppaajan unelma. Palkka juoksee ilman suurempaa kalorikulutusta, ja työpaikka on turvattu. Ongelma vain oli, että olin ihan helkkarin tylsistynyt. En oppinut mitään uutta, en kokenut adrenaliinipiikkejä tai isommin onnistumisiakaan, kun jännitys uupui. Tylsyyden keskellä aloin stressata mitä turhimpia asioita, niin kuin johtajien kyvykkyyttä, kollegojen kusipäisyyttä ja vaikka mitä muuta turhaa.

Onneksi hyppäsin vähän ajan päästä kultaisesta häkistäni uuteen, vauhdikkaampaan organisaatioon. Palkkani ei siirtymästä kasvanut, ja tiesin että stressimäärä tulisi kasvamaan merkittävästi, mutta vaihdos osoittautui silti oikeaksi. Aivoni alkoivat ajatella ylikierroksilla, ja olo tuntui samalta, kuin olisi palannut pitkän treenitauon jälkeen salille: lihaskipua, mutta sellaista hyvää liiasta aktiivisuudesta johtuvaa. Sain adrenaliinin ja endorfiinin purskeita jännittävistä uusista jutuista ja niitä seuranneista onnistumisista. Vanha lorvimisen aiheuttama kuormitus poistui pian, ja korvautui tekemisestä johtuvalla stressillä. Tämä stressi tuntui paljon paremmalta.

Boreout, eli työelämässä tylsistymisen aiheuttama masennus ja stressi voivat olla todellinen uhka downshiftaajalle tai muulle FIRE-larppaajalle. Jos vaihtaa helpompaan hommaan paremman panos-tuottosuhteen takia, kannattaa olla tarkkana, ettei tule ottaneeksi tylsyyden aiheuttamaan turhautumista niskoilleen.

Vaimoni on varoitellut minua tästä aina, kun olen unelmoin stressaavan työviikon jälkeen jostain valtion keskipalkkaisista suojatyöstä. Hän on täysin oikeassa: on paljon kivempaa olla stressaantunut liian suuren kuin liian pienen työkuorman takia.

Täysi työ osa-aikaisella palkalla

Esimieheni varoitti minua isyysvapaan jälkeen: älä ota 80% työaikaa, sillä tämä on 100% työ. Hän oli oikeassa. Nykyisissä tehtävissäni hommien jakaminen muiden kanssa tai lyhyemmän työpäivän tekeminen olisi erittäin vaikeasti järjestettäissä, ja 80% työajan iso riski olisi, että tekisin samat hommat mutta pienemmällä palkalla.

Pohdin 80% työajan järkevyyttä myös poissaolojen näkökulmasta. Isyysvapaan jälkeen lapsemme oli menossa päiväkotiin, ja ounastelin että tulisimme sairastelemaan paljon. Ounastelut osuivat oikeaan, ja olimme hoitamassa kipeää lasta kotona lähes joka viikko. Jos olisin ottanut perjantait vapaiksi, olisin ollut perjantaisin palkallisen sairaan lapsen hoitovapaan sijaan palkattomalla vapaalla. Nelipäiväinen työviikko olisi tarkoittanutkin käytännössä vain palkatonta lapsenhoitoa.

Työaikajärjestelyjä tehtäessä kannattaa kehittää jonkinlainen systeemi, jolla pystyt varmistamaan, että myös työtaakka kevenee. Olen esimerkiksi itse pohtinut että siirtyisin toisen lapsen isyysvapaan jälkeen konsulttihommiin, joissa myydään selkeästi tunteja. Toivoisin että kuorman kontrollointi olisi tällä tavalla selkeämpää.

Myytti johtajien stressistä

Ihmettelin taannoin kuinka Helsingin metron kuljettajatkin ovat burnoutin partaalla. Tietämättä duunista mitään, olisin kuvitellut että se olisi suunnilleen maailman leppoisin homma. Istut aloillasi, kuuntelet podcastia ja painat vuorotellen aja ja vuorotellen pysähdy nappeja, ja silloin tällöin kuuluttelet ettei ovien väliin saa rynnätä. Ilmeisesti täälläkin organisaatio ja hierarkiat onnistuvat aiheuttamaan tarpeetonta stressiä, ja jengin loppuunkulutettua.

Olen vältellyt kovempia urahaasteita sillä ajatuksella, että Suomen matalat palkat ja korkea marginaalivero ei juuri kannusta ottamaan lisäpaineita, joita johtajan asema tuo tullessaan. Syksyllä ilmestynyt Ekonomi-lehti haastaa tätä ajatusta. Sen mukaan johtajilla onkin vähemmän stressiä. Olen itsekin huomannut työurani aikana, että stressi ei aina korreloi työkuorman kanssa yhtä paljon kuin kontrollin puuttumisen kanssa. Piiskan nopeus on sitä kovempi, mitä kauempana on sitä heiluttavasta kädestä.

Ole tarkkana, ettet stressiä vältellessäsi joudukin pahnan pohjimmaiseksi ja muiden käskytettäväksi. Saatat päätyä saamaan matalan palkan vastineeksi vain suuremman stressin.