Olen kohta nelikymppinen kahden lapsen isä, joka tavoittelee puolen miltsin osakesalkkua ja jonkinlaista taloudellista riippumattomuutta. Pidän kirjaa siitä, mihin rahamme menevät ja miten varallisuutemme kehittyy. Tavoitteeni ei ole kituuttaa, vaan elää normaalia elämää, jossa säästämme noin puolet palkasta osakerahastoihin ja lainojen lyhennyksiin. Tässä katsaus menneen kuun tilanteeseen.
Helmikuu oli jo toinen valtavan vaurastumisen kuukausi putkeen.
Tulot ja kulutus
Alkuun vähän selvennystä siitä, mitä luvut pitävät sisällään. Laitamme vaimon kanssa palkat tasan keskenämme ja maksamme yhteistililtä kaikki menomme. Perheemme toinen lapsi syntyi vuoden 2024 alussa, ja tulotasomme on nyt normaalia matalampi, koska olen perhevapaalla. En huomioi sijoitusasuntomme rahavirtoja säästöasteen laskennassa.
Helmikuu oli todella, todella tuhlailevainen – niin kuin edeltävätkin kuukaudet. Päivitin vaatekertaani, ja kuten nettiostosten kanssa usein käy, jouduin palauttamaan kaikki. En kuitenkaan ollut vielä saanut rahoja takaisin. Autoilun kulut olivat tapissa, enkä oikein edes tiedä miksi. Erityisesti parkkimaksut nousivat korkeiksi. Ostin myös urheilukellon, joka lohkaisi ison osuuden budjetista. Siihen ostokseen olen kuitenkin tyytyväinen, sillä olen jo pitkään halunnut seurata unta ja palautumista ja käytin mallin valintaan paljon aikaa.


Helmikuussa sain vanhempainrahaa pari tuhatta euroa ja sen lisäksi lomarahaa töistä. Säästöaste olisi ollut karmea normaaleillakin tuloilla, mutta nyt se oli seurantahistoriani heikoimpia.
Tällaisia kuukausia on luvassa lisää, sillä olen kesään asti kotihoidontuella. Tuon siis yhteiseen kassaan vain muutaman satasen kuukaudessa. Katsotaan, kuinka paljon joudumme syömään säästöjämme. Tällä hetkellä olemme selvästi jäljessä budjetista, jonka tein syksyllä.
Sijoitukset ja varallisuus
Otetaan alkuun pieni katsaus tämän osion lukujen taakse. Sijoitusvarallisuuteen lasken sijoitusasunnon, tilillä olevat varat ja osakkeet. Sijoitusasunnon arvoa päivitän kolmen kuukauden välein vanhojen asuntojen hintaindeksin perusteella. Näiden lukujen ulkopuolella meillä on lisäksi omistusasunto, jota vasten on tuntuvasti velkaa, autopaikka ja käytettynä ostettu, kohtuuhintainen perheauto. Varallisuusluvut ovat aina kuun lopun lukuja, ja kun palkka tulee kuun viimeisenä päivänä, tilillä oleva rahasumma on yleensä selvästi suurempi kuin pari päivää aiemmin. Sijoitusstrategiani on olla passiivinen ja hyvin maantieteellisesti hajautettu, mutta tämän passiivisalkun rinnalla pidän treidailusalkkua, jonka on tarkoitus olla sivuosassa tässä näytelmässä.

Tämä sijoitushomma tuntuu helpolta ja kivalta. Ostelee vain tungstenia tuottavien firmojen osakkeita, joita joku asiasta tietävä mainitsee X:ssä, ja katsoo, kuinka varallisuus karttuu. Sama pätee jossain määrin muihinkin kaivososakkeisiin.
Näin maailma on toiminut viime kuukaudet, mutta eihän se voi jatkua näin kovin pitkään. Pohdiskelin jo viime kuussa, että keventelyä pitäisi tehdä ja sitä varten laatia suunnitelma. Olen suunnitelman nyt laatinut, ja voisin kirjoittaa siitä lähipäivinä erillisen artikkelin, mutta keventelyä en ole vielä aloittanut. Vähän hävettää myöntää, että keventelyn sijaan päädyin kuukauden aikana ostamaan lisää EQR:ää, kun firma ilmoitti webinaarissa päässeensä käsiksi korkean pitoisuuden volframisuoneen, jota ovat kaivaneet esiin viime kvartaalit. Firma kertoi siis isosta uutisesta ja vahvisti samalla toimivansa niin kuin lupaa, mutta osake ei liikahtanut mihinkään, joten laitoin vielä 6 000 € lisää sisään hintaan AUD 0,17.
Firma tekee mitä lupaa ja aikataulussa. Samaan aikaan sen tunnettuus paranee hiljalleen, ja kuukauden aikana kaksi analyysitaloa antoi firmalle tavoitehinnan (noin AUD 0,40). Lisäksi raaka-aineen hinta nousi taas monella kymmenellä prosentilla, minkä pitäisi näkyä myös EQR:n tuloksessa jopa vipuvaikutuksella. Kaikki menee siis hyvään suuntaan. Osake sulki kuukauden 0,28 australian dollariin.
EQR:n ja muutaman muun kaivososakkeen siivittämänä sijoitusvarallisuuteni nousi tässä kuussa 65 000 €. Viime kuun 68 000 € nousun jälkeen tämä alkaa olla jo käsittämätöntä menoa. Viimeisen kahdeksan kuukauden aikana olen vaurastunut 200 000 €.
Kuun lopussa osakesalkkuni ja tilillä olevat varani ylsivät jo 490 000 euroon. Kun tähän lisää noin 63 000 € sijoitusasunnossa olevaa omaa pääomaa, sijoitusvarallisuuteni on 553 000 €. Ja jos tähän laskisi mukaan vielä auton ja oman kotimme, olisi 600t€ varallisuus suunnilleen käsissä. Voin siis todeta, että olen heittämällä puolimiljonääri!

Tämä varallisuuskehitys on mennyt aika eri tavalla kuin ajattelin. Blogini oli tarkoitus olla noin vuosikymmenen mittainen kertomus siitä, miten indeksisijoittamisella ja säästämisellä vaurastutaan hiljakseen. Tässä kohtaa tarinan opetus näyttää kuitenkin olevan, että onnekas ja riskikäs arpalippu voi tarjota ohituskaistan maaliin. Saa nähdä, kohtaako sankarimme vielä yllätyskäänteitä vai onko edessä paraatimarssi päätepysäkille. Pitää yrittää huolehtia siitä, ettei liika ahneus johda sanonnan lupaamaan loppuun. Lupaan, että maaliskuussa aloitan myynnit!
P.S. Sellainen muistiinpano vielä itselleni, että fiilis osakemarkkinalla on ollut todella epävakaa. Joka toinen viikko mennään ylös ja seuraavalla alas, kun AGI tulee ja korvaa SaaS-firmat ja ihmistyöntekijät. En itse usko AGI:hin, vaikka koodaustyö varmasti muuttuu isosti.
Epävakautta näkyy myös geopolitiikassa. Uskoin viikonlopun aikana mahdolliseen USA:n hyökkäykseen Iraniin sen verran paljon, että päätin vaihtaa OST:ni käytännössä kokonaan käteiseksi. En siis oleta, etteikö myös suurin osa muutakin markkinaa uskoisi hyökkäyksen tulevan, mutta minulla on sellainen kutina, että toisin kuin edelliset lähi-idän isommat rytinät, tämä saattaa jatkua pitkäänkin. Pidempään jatkuva sekoilu voisi aiheuttaa osakkeiden laskua ja tuoda ostopaikkoja markkinalle. Saatan hyvin olla väärässä, mutta kun YTD on OST:llä +35 % ja sijoittelu on tuntunut niin helpolta viime kuukausina, tekee mieli olla varovainen. Liian mukava meno on usein merkki siitä, että jokin käänne on käsillä.
Kotielämä
Joulu- ja tammikuun flunssattoman putken jälkeen olin voimieni tunnossa, mutta helmikuussa kohdalle osui parikin flunssaa, jotka kiersivät koko perheen. Ihan hanurista – ja se rokotti jaksamista ja hermoja. Ei auta, pitää jatkaa.
Kävimme taaperon kanssa neuvolassa, ja hän oli kasvanut hyvin, jopa keskivertoa paremmin. On hauskaa, miten lapsille tulee tällaisia pyrähdyksiä, jotka näkyvät ensimmäisenä siinä, että ruoka maistuu paremmin. Isommalla lapsellamme oli vastikään samanlainen vaihe, kun ruokaa kului tuplamäärä.
Varmaan Helmikuun sairaan menon takia hyvistä rutiineista on ollut vaikeaa pitää kiinni. Olen syönyt vähän enemmän roskaruokia ja mikä pahinta ja hölmöintä, valvonut iltaisin myöhään. Kun koko päivä on ollut tykitystä sairaan lapsen kanssa ja vihdoin pääsee sohvalle rentoutumaan, sitä jää netin tarjoamaan dopamiiniin koukkuun, eikä malta mennä nukkumaan. Ja tietenkin se nukkumaanmeno olisi aidosti oloa helpottava ratkaisu. Tämä on sotkenut unihygieniaan liittyviä tavoitteitani pahasti.
Toivottavasti tämä älykello-ostokseni tukee nukkumista. Yleensä kun saan dataa jostain, alan optimoida tekemistäni alitajuisesti datan mukaan. Tämä taktiikka on toiminut varallisuuden kartuttamisessa ja on iso syy miksi näitä kuukausikatsauksia kirjoitan, joten ehkä unidata tukee hyvinvointiani samalla tavalla ja ohjaa minua parempaan unihygieniaan ja etenkin varhaisempaan nukahtamiseen.
Taapero on kehittynyt taas huimasti, ja juttua tulee koko ajan enemmän. Hienoa aikaa, vaikka rankkaa onkin.
Tavoitteet
Asetin tavoitteita vuodelle 2026. Tässä nopea seuranta:
Tavoite 1: Asuinalueen valinta ja asunnon ostaminen. Tämä on vielä aika vaiheessa. Enempää avaamatta asuinalueen valinnan rinnalle on tullut muita isoja päätöksiä, jotka blokkaavat tämän tavoitteen.
Tavoite 2: Kolme treeniä viikossa. Toteutunut joka viikko, paitsi yhtenä, kun olin kipeänä ja sen takia estynyt. Huomaan myös, että tämä tavoite on puskenut minua liikkumaan pari kertaa, kun muuten olisin jäänyt kotiin.
Tavoite 3: Painoindeksi 25,4 Q2:een mennessä ja sen alle koko vuodeksi. Etenee hyvin, BMI nyt 25,75. Olen luottavainen että pääsen tavoitteeseeni, enää alle kilo jäljellä.
Tavoite 4: Nukkumaan ennen klo 23 vähintään viitenä iltana viikossa. Ei toteutunut juuri lainkaan. Huomaan, että kun elämä on rankempaa, kostovalvon iltaisin. Ihan hölmö tapa, josta pitää luopua.
Tavoite 5: Lue kirja per kuukausi. Toteutui helmikuussa, ja luin kaksikin kirjaa.
Kiitos kun luit tänne asti. Jaa teksti ihmeessä someesi, jos se oli sinusta kiinnostava! Minut löytää X:stä ja Threadsista handlella @ove_vapaalla






Vastaa