Vuosi 2023 pakettiin

Taas yksi vuosi takana – mitä siitä jäi käteen?

Sijoittaminen ja varallisuus

Pörssivuosi oli pääasiassa mörnimistä, sillä osakkeistani suurin osa on Euroopassa, ja vieläpä Suomessa. Vasta loppuvuoden rallin myötä päädyin tukevasti voitolle.

Sijoittamiseni oli varsin passiivista, vaikka OST:n puolella vähän leikinkin rahoillani. OST:n treidailusalkun tuotto oli tilin avaamisen jälkeisinä vuosina erittäin hyvää, mutta ymmärrän että kyseessä oli puhdas tuuri – osuin muutamaan kannattavaan osakkeeseen, enkä koe että tämä olisi helposti toistettavissa. Tänä vuonna OST oli tuotoissa jo selvästi indeksisalkkua perässä, ja pitkässä juoksussa kannattaisi varmaankin maksaa suosiolla verovelat, ja siirtää rahat indekseihin.

Pörssivuoden osalta olen tyytyväisin siitä, että syys-lokakuun synkimmän mörnimisen keskellä, kun sijoittaminen tuntui pahalta, maltoin toimia toisin kuin päänsisäinen ääneni sanoi, ja laitoin lisää rahaa osakkeisiin. Olen ehkä oppinut tunnistamaan tuon harhaanjohtavan äänen, ja käyttämään sitä kontraindikaattorina.

Asuntosijoitustoimintamme lähti liikkeelle tänä keväänä, ja alkuvaiheeseen liittyi niin paljon säätöä, että koko hommasta meni maku. Alkuun otimme tyhjiä kuukausia, koska olimme aika ronkeleita vuokralaisvalinnassa. Saimme asiakkaiksemme täydellisenoloisen nuoren, vastavalmistuneen ja työelämään siirtyvän pariskunnan, joka oli valmis muuttamaan sisään vasta 1,5kk päästä. Päätimme odottaa ja ottaa heidät sisään, eikä valinta ainakaan vielä ole pahemmin harmittanut. Tyhjien kuukausien takia sijoituksen tuotto jäi olemattomaksi, mutta ehkä ensi vuodesta tulee vähän parempi.

Vuoden aikana yhteenlaskettu sijoitettu nettovarallisuuteni saavutti 300 000 € rajan, ja loppuvuoden pörssinousun myötä heilahti sen ylikin. Ensimmäistä kertaa minusta tuntuu aidosti siltä, että alan olla varakas. Henkisesti varakkuuden raja taisi tulla minulla vastaan siinä, kun tajusin että työstä säästämäni tulot ovat vain pieni osa varallisuuteni kasvusta. Tai kääntäen – varallisuuteni määrä on sellainen, että sen säästäminen nollasta pelkillä palkkatuloilla tuntuu minusta tavattoman suurelta haasteelta.

Säästäminen ja henkilökohtainen talous

Syksyn mittaan pidin kirjaa kulutuksestamme, ja ns. normaaleina kuukausina säästöprosenttimme nousee 53-54% tuntumaan. Kesäkuukausina säästämisasteemme laski, kun raskauden alkuvaiheessa kävimme lääkärissä useammin. Lisäksi kuluja lisäsivät erilaiset muka-kertaluonteiset kesälomakulut.

Olen huomannut, että kotitalouteen pätee sama kuin monen pörssiyhtiön raportointiin – näennäisen kertaluonteiset kulut toistuvat yllättävän toistuvaisluonteisina, ja todellinen säästöprosentti jää paljon matalammaksi kuin mitä normaalina kuukautena voisi olettaa.

Valitettavasti en ole pitänyt kirjaa koko vuoden menoista, mutta olen tyytyväinen Nordnetiin siirtämistäni rahasummista. Vuoden aikana siirsin arvo-osuustililleni 29 000 €. Osa tästä oli jatkuvaa kuukausisäästöä, joka on ollut n. 1250 € tasolla, ja lisäksi olen siirtänyt sijoituksiin kaikki bonarit ja lomarahat joita olen saanut. Näiden tuloista tulevien summien lisäksi iso osa tästä 29t€ potista on ylisuurten käteisvarojeni purkamista.

Olen tyytyväinen siihen, miten vaivattomasti tämä kohtuullisen suuri säästöprosentti meillä toteutuu, enkä koe tarvetta tehdä mitään radikaaleja muutoksia kulutukseemme.

Työelämä

Työ on tänäkin vuonna ollut selvästi enemmän väline hyvään elämään kuin itseisarvoinen asia, jota pusken vain suorittamisen ilosta. Tämä vanhemmuuden myötä tullut asennemuutos on ollut minulle yksi isoimpia, mitä elämässäni on tapahtunut, ja se on myös vahva ajuri nykyisen, joskin maltillisen, firetys-innostukseni takana.

Mielestäni asennemuutokseni on hyvä: Haluan tehdä hyvää työtä, ja teenkin, mutta en halua että työ vie aikaa ja energiaa liikaa elämäni tärkeämmiltä asioilta.

Työvuoteni sujui kohtuullisesti. Organisaatiomuutokset ja tiukka bisnestilanne vaikutti tekemiseen niin, että duuni vaati etenkin loppuvuodesta enemmän energiaa kuin pitkässä juoksussa olisin halukas sille antamaan. Päätin silti laittaa vähäksi aikaa kaasun pohjaan, sillä haistoin tilaisuuden, jossa tämä lisäpanostus saattaisi olla kannattavaa. Toivon että tämä lisäpanostus palkittaisiin vuonna 2024 tuntuvammalla palkankorotuksella.

Uraa ajatellen olen tämän vuoden osalta tyytyväisin syksyllä tekemääni päätökseen olla vaihtamatta työpaikkaa, vaikka sen myötä olisinkin saanut melkein tonnin palkankorotuksen. Tein arvojeni mukaisen päätöksen, enkä juossut vain rahan perässä. (Toki myös marginaaliverotus auttoi päätöksenteossa.)

Perhe-elämä

Hyviä uutisia kaikille vauvojen vanhemmille: näköjään taaperoelämä muuttuu helpommaksi ja hauskemmaksi, kun lapsi kasvaa. Taaperomme kolmas syksy on ollut aivan älyttömän paljon kevyempi kuin ensimmäiset kaksi.

Vielä keväällä tarvoimme ensimmäisen päiväkotivuoden korvatulehduskierteessä, jossa sairastimme vähintään joka toinen viikko jonkin taudin. Olimme aivan riekaleina, ja varmaan jatkuvien poissaolojen seurauksena myös lapsemme stressasi päiväkotia ja oli selvästi ylikierroksilla kesää kohden.

Kesälomalla saimme tilanteen rauhoitettua, ja keskityimme sosiaalisten taitojen opettamiseen.

Lapsessani on samanlaisia ylianalyysitaipumuksia kuin minussa. Opimme kesäloman aikana, että hän saattoi jäädä pohtimaan erilaisia sosiaalisia tilanteita päiväkausiksi. Miksi Osmo rikkoi hiekkakakun? Miksi Jaakko työnsi Valtteria? Kun olimme lapsen kanssa läsnä koko ajan, näimme nuo tilanteet, ja pystyimme auttamaan häntä ymmärtämään, mistä on kyse ja miten hän voi toimia niissä. Olen ymmärtänyt, että sosiaaliset taidot ovat nimenomaan taitoja – niitä voi treenata. Olisipa joku opettanut minuakin nuorena.

Syksyn tullen päiväkoti on ollut aivan erilaista kuin ensimmäisenä vuonna. Jatkuva sairastelu on loppunut lähes tyystin, ja samalla taaperomme on oppinut leikkimään itsekseen ja myös kavereiden kanssa. Kun viime vuonna lapsi odotti portin takana, koska pääsisi kotiin, nykyään noutaessamme häntä päiväkodista hän käskee meitä odottamaan että saa leikittyä Martin kanssa leikit loppuun. Toimivan päiväkotiarjen vaikutus elämäämme ja stressitasoihimme on ollut valtava.

Vanhemmuudesta kerrotaan aina rankimmat jutut, niin kuin itsekin kirjoitin yllä. Uskon että se johtuu siitä, että niitä hyviä hetkiä on niin vaikea kuvailla sanoin. Taaperomme kehitystä on ollut käsittämättömän ilahduttavaa seurata, ja nähdä kuinka hänestä kuoriutuu erittäin utelias ja auttavainen tyyppi, jolla leikkaa salamannopeasti. Lapsen kehittyessään hänen kanssaan on ollut koko ajan hauskempaa viettää aikaa – käydä ulkokuntosaleilla, seikkailla metsässä ja ihmetellä palo- ja roska-autoja.

Syksyn ajan meidän perheemme aikuisten pääprojekti on ollut vaimoni mahan kasvatus. Olemme jo sen verran iäkkäitä vanhemmiksi, että raskauden komplikaatioriskit ovat todellisia, ja etenkin alkuraskauteen kuului paljon jännittämistä ja pelkoa. Onneksi asiat näyttävät edenneen toivotulla tavalla, ja perheemme uuden tulokkaan on määrä syntyä muutaman viikon päästä.

Raskaus on tietenkin rankkaa naiselle, mutta on se kuormittanut minuakin. Vaimoni kärsi pahoinvoinnista ja selkäkivuista, joten hoidin taaperomme ulkoilutukset ja nostelut lähes kokonaan itsekseni koko syksyn ajan. Vaikka lapsen kanssa onkin ihanaa temmeltää, oma aika jäi täysin olemattomiin. Introverttinä tarvitsen omaa akkujenlatausaikaa säännöllisesti, ja kun sitä ei ole saatavilla riittävästi, alkaa pää keittää. Viime kuukausina meno on tasoittunut, eikä tuota alkusyksyn vaikeampaa vaihetta enää edes muista. Elämässä suurin osa vastoinkäymisistä on aika ohimeneviä – se olisi varmasti hyvä muistaa myös tulevassa vauva-arjessa.

Alkuvaikeuksien jälkeen tämä toisen lapsen raskaus on ollut osaltani aika eleetöntä suorittamista verrattuna ensimmäiseen. Toisin kuin ekan kanssa, minulla on ainakin jonkinlainen arvaus siitä, mitä on luvassa, enkä usko että elämänmuutos olisi niin ravistava. Toki arki voi osoittaa kaiken vääräksi.

Eniten toisen lapsen tulossa pelottaa se, onko edessä samanlainen unettomuuden vuosi kuin ensimmäisen kanssa. Ensimmäisen lapsen kanssa nukuimme todella huonosti, ja ensimmäiset yhtenäiset yöunet koimme vasta yli vuoden iässä. Minulla on tuosta ajasta vain hataria muistikuvia, eivätkä ne ole miellyttäviä.

Liikunta ja terveys

Keski-ikä kolkuttaa ovella, ja heräsin tähän todenteolla tänä vuonna.

Päätin vuoden alussa ottaa tavoitteekseni tehdä 4 liikuntasuoritusta per viikko läpi vuoden niin, että liikunnaksi lasketaan melkein mikä vain kuntoilu. Motivaattoriksi lupasin antaa kaverilleni kympin jokaisesta missatusta suorituksesta. Yhtään kymppiä en joutunut maksamaan, ja pakon edessä sain ruuhkavuosiarkeeni sovitettua pieniä liikuntahetkiä. Tein leuanvetosarjoja keinun poikkiparrussa ja kyykkäsin ja punnersin hiekkalaatikon reunaa vasten, jos ei muuta ehtinyt.

Ensi vuoden tavoite on pitää tästä samasta liikuntatahdista kiinni. Olen ennen ollut himoliikkuja, ja paahtanut tavoitteiden perässä kurinalaisesti. Tällainen toimintatapa on ollut hyvä ennen lapsiperhearkea, mutta vanhemmuuden myötä se on osoittautunut hauraaksi, herkästi hajoavaksi. Jos tavoitteet ovat liian korkealla mutta elämä heittää kapuloita rattaisiin, koko touhu jää minulla helposti kokonaan tekemättä. Näin kävi ensimmäisenä vauvavuonna.

Kun pidän tavoitteen lempeän matalana ja kurinalaisuuden sijaan tähtään säännöllisyyteen ja tapojen rakentamiseen, pääsen lopulta parempaan lopputulemaan. Tämä on ollut yksi suurimpia havahtumisiani elämässä, ja pätee kaikkeen – sijoittamiseen, säästämiseen, työelämään ja terveyteen. Jari Sarasvuon lause kiteyttää tämän parhaiten:

Vähän liian vähän on paljon, paljon enemmän kuin vähänkin liian paljon.

Jari Sarasvuo

Olen onneksi aina ollut liikunnallinen, enkä ole ajautunut ihan rapakuntoon lapsiarjessakaan, mutta heräsin kesälomalla siihen, että viimeisen parin vuoden aikana painoni on huomaamatta noussut 10 kiloa. Otin syksyn mittaan elämäni ensimmäisen laihdutuskuurin, jossa tavoitteenani on pudottaa n. viisi kiloa ja päästä normaalipainon puolelle joulukuuhun mennessä. Tässäkin laitoin motivaattoriksi pienen vedon kaverini kanssa, ja pääsimme molemmat tavoitteeseen.

Painonpudottaminen oli harvinaisen perseestä, ja kiittelin itseäni, että heräsin tähän hitaaseen painonnousuun niin varhain. Yritän vastedes pitää normaalipainosta kiinni kynsin hampain niin pitkään kuin voin ja punnita itseäni säännöllisesti, jotten joudu koskaan enää dieetille.

Vaikka oma terveyteni on kehittynyt hyvään suuntaan, huolta on aiheuttanut ikääntyvien läheisteni kunto. Selvästi seitsemänkympin jälkeen niin fyysinen kuin henkinenkin kunto on vaarassa. Eläköityminen vähentää henkisten ärsykkeiden määrää ellei asiaan puutu aktiivisesti, ja vuosikymmenessä ärsykkeiden puute alkaa näkyä. Samalla fyysisesti erilaiset vaivat yleistyvät.

Läheisten vanhenemista on vähän surullista seurata, mutta samalla on hyvä pitää omassa elämässään mielessä kliseiset lauseet siitä, miten elämää on elettävä nyt. Tällaiselle firetykseen kallellaan olevalle tämä on erityisen tärkeää: vaikka kulutustaan ja halujaan on hyvä tarkastella kriittisesti, ei kannata tuhlata toiminnallisia vuosiaan kituuttamiseen. Vanhemmiten rahan hyöty on rajallista.

Vuosi 2023 oli hyvä vuosi monella rintamalla. Vastoinkäymisiä ja rankkoja hetkiäkin oli matkalla, mutta kokonaisuudessaan jäätiin joka rintamalla isosti voiton puolelle.