Die with Zero -kirja – Hyvä muistutus elämän rajallisuudesta

Die with Zero -kirjaa on suositeltu niin monesta tuutista, että päätin lukea sen ja kirjoittaa talteen pienet muistiinpanot.

Jos ostat kirjan tämän linkin kautta, saan ostosta pienen komission: Linkki Adlibrikseen.

Die with Zero -kirjan kolme pointtia

Jos minun pitäisi selittää kirja uudelle presidentillemme, valitsisin kirjasta seuraavat kolme pointtia:

• Jos sinulla on kuollessasi paljon varallisuutta, olet käyttänyt rahasi huonosti. Raha on vain välttämätön työkalu hyvän elämän viettämiseen ja merkityksellisten muistojen ja kokemusten luomiseen. Rahan ylenpalttinen hamstraaminen ei ole tarkoituksenmukaista.
• Nuorena kannattaa käyttää vähät rahansa säästämisen sijaan kokemuksien haalimiseen. Vanhana et enää jaksa tai edes halua. Jos säästät nuorena jotta voit kuluttaa eläkkeellä, siirrät rahaa köyhältä itseltäsi rikkaalle itsellesi. Se ei ole fiksua, sillä köyhänä hyötyisit rahasta enemmän.
• Jos tarkoituksesi on säästää seuraaville sukupolville, kannattaa rahat siirtää heille jo ennen omaa kuolemaasi. Rahantarve on kovimmillaan ruuhkavuosien keskellä. Luultavimmin kuolet kasikymppisenä, ja lapsesi ovat tällöin jo kohta itsekin varakkaita eläkeläisiä.

Kulutusta kannattaa tasoittaa elinkaaren yli

Jos köyhä löytää kympin kadulta, hän saa siitä enemmän onnellisuutta elämäänsä kuin mitä varakas saisi.

Vaikka ajatus on aika itsestäänselvä, käytännössä se unohtuu monilta taloudellista riippumattomuutta tavoittelevilta, jotka kituuttavat läpi varhaisaikuisuuden päästäkseen keski-iässä eläkkeelle. Jos säästää pienistä tuloistaan nuorena voidakseen tuhlata rahoja myöhemmin hyvätuloisena, ei hyödynnä rahan arvoa optimaalisesti.

Taloustieteessä puhutaan elinkaarikulutuksen tasoittamisesta ja rahan laskevasta rajahyödystä. Köyhänä opiskelijana saa suuren ilon ottamalla opintolainaa matalalalla korolla, ja aiheuttaa tällä kulutusluotollaan vain pienen haitan tulevaisuuden hyvätuloiselle korkeakoulutetulle itselleen, joka joutuu maksamaan lainan takaisin. Opintolainan antama lisätulo tuo paljon enemmän hyötyä kuin mitä hyvätuloisena korkeakoulutettuna suoritettu takaisinmaksu aiheuttaa haittaa.

Die with Zero toimii hyvänä muistutuksena tästä käsitteestä. Elinkaarikulutuksen tasoittamisen lisäksi kirjan parasta antia, jota ei ihan samalla lailla talousblogeissa käsitellä, oli havainto siitä, että elämä kulkee eri kausien läpi, eikä se jatku loputtomiin.

Elämä ei jatku loputtomiin samanlaisena

Vanha viisauskin sanoo, että

• nuorena on aikaa ja terveyttä, muttei rahaa
• keski-iässä terveyttä ja rahaa, muttei aikaa, ja
• vanhana rahaa ja aikaa, muttei terveyttä.

Jos vaikkapa haluat hankkia lapsia, se onnistuu varmimmin parikymppisenä, ja viimeistään neljänkympin jälkeen alkaa biologia tulla vastaan vauhdilla. Parikymppisenä elämän rajallisuutta ei tiedosta, ja FIRE-henkinen ihminen retkahtaa helposti kituuttamaan parhaat vuotensa, kun rahalle olisi aidosti hyvää käyttöä.

Terveyden lisäksi ihmisen halut muuttuvat vanhemmiten. Esimerkiksi omilla vanhemmillani on nyt eläkepäiville hyvät säästöt ja eläketulot, mutta terveyssyistä matkustelu ei onnistu, eikä heitä oikein huvitakaan reissata samalla tavalla, kuin aiemmin. Äitinikin totesi, että ”hyvä että matkustelimme silloin kymmenen vuotta, koska nyt ei enää päästä.”

Vanhemmiten ahaa on, mutta sitä ei käytetä. Die with Zero kehottaa ottamaan tämän aika universaalin ilmiön huomioon jo ennalta, ja keräämään vähän vähemmän sitä pääomaa. Kuollessa tilin pitäisi olla nollissa, kirja sanoo.

Entä lapsille säästäminen?

Lasten hankkimisen jälkeen ainakin minun henkilökohtaisen eläkekassatavoitteen rinnalle on tullut pohdinta siitä, että lapsillekin olisi kiva jättää jotain.

Monella ruuhkavuosien keskellä rämpivällä on asuntolainaa ja budjetti tiukalla. Samalla vanhempien ikäpolvi istuu kiikkustuolissa rahasäkin päällä, eikä jaksa tai halua käyttää rahoja oikein mihinkään. Kaltaiseni vajaa nelikymppinen elää mitä luultavimmin kasikympin paremmalle puolelle, eli kuollessani lapseni on jo viidenkympin paremmalla puolella. Peritystä varallisuudesta ei ole heille enää yhtään niin paljon hyötyä, kuin mitä siitä olisi ollut ruuhkavuosien keskellä pari kymmentä vuotta aiemmin.

Perinnön sijaan Die with Zero suosittelee rahan siirtämistä jälkipolville proaktiivisesti jo paljon ennen omaa kuolemaasi.

Onko elämä todella kokemusten metsästystä?

Kolusin joskus nuorempana Euroopan hostelleja. Muistan kuinka amerikkalaisnuoret kuvailivat omaa matkareittiään ”I’ve done Spain, I’ve done Italy, I’ve done Romania, …”. Verbinä oli ”done”, ja maa oli nähty ja koettu kun Lonely planetin nähtävyydet on tsekattu.

Die with Zero -kirja muistutti näistä nuorista. Kirjan mukaan rahalla kannattaisi tavoitella mahdollisimman suurta määrää merkityksellisiä kokemuksia, joita voi sitten kiikkustuolissa muistella.

Tämä on minun korvaani vähän turhan amerikkalaista suorituskeskeistä höpöhöpöä. Ensin duunissa paahdetaan itsarin partaalla, sitten niistä ainoista vapaaviikoista tehdään jonkinlainen suoritus, jonka aikana pitää kokea mahdollisimman paljon.

Ainakin tähänastisen elämänkokemukseni perusteella asiat, joita muistelen, eivät ole mitään erityisen suuria kokemuksia, vaan enemminkin välähdyksiä arjesta.

Se kun olen hiihtämässä isäni perässä lähiladulla, ja sauvat narskuvat samaan tahtiin; Kun katselemme silloisen tuttuni ja nykyisen vaimoni kanssa koulun tietokoneluokassa Google Street Viewsta kotiseutujamme; Kun lukioaikana rehtori soitti, että valmistuin koulun parhain arvosanoin ja pääsen pitämään puhetta valmistujaisissa.

Huomaan välillä unohtaneeni, että olen käynyt lapsena Etelä-Amerikassa, vaikka reissu oli varmasti melko hintava. Perheen Norjan matkasta muistan, että naureskelimme isäni äänekkäille aivastuksille, ja että pitsassa oli tosi maukkaat reunat. Vanhempani eivät varmasti kuvitelleet Norjan matkabudjettia laatiessaan että tämä olisi se mitä lapset muistelisivat jälkikäteen.

Tällaiset muistot eivät olisi millään päätyneet bucket listalleni ennen niiden kokemista, enkä edes heti niiden jälkeen olisi pystynyt sanomaan, että tämän minä muistan aina. Muistojen pysyvyyden ja niihin käytetyn rahan korrelaatio on ainakin minulla melko olematon.

Sinänsä kirja on oikeassa siinä, että työn parissa vietetyistä päivistä tulen muistamaan vielä vähemmän kuin Etelä-Amerikan reissustamme, ja että kun touhuan monipuolisesti juttuja ja olen sosiaalisissa suhteissa aktiivinen, saattaa päähän jäädä ajatuksia. Touhuilu ja sosiaalinen aktiivisuus taas mahdollistuu, kun en joudu viettämään kaikkea aikaani töissä.

Saatan olla väärässäkin, ja ehkä sitä vanhana miettii juttuja erilailla, mutta nykyisen elämänkokemukseni valossa jonkinlainen kokemusten pisteytysmalli, jota kirja ehdottaa, on tällaiselle insinööriaivollekin aika vieraalta tuntuva ajatus.

Yhteenveto

Monet kirjat tuntuvat nykyään lähinnä 200-sivuiseksi venytetyltä blogitekstiltä. Die with Zerossa on vähän tällaista vikaa, mutta kirjan pointti on hyvä ja se tuo mukavan erilaisen näkökulman FIRE-keskusteluun. Nuoruuttaan ei kannata tuhlata rahan hamstraamiseen, vaan pyrkiä elämään täyttä elämää. Kirja muistuttaa, että raha on vain välttämätön työkalu hyvän elämän viettämiseen, eikä sen ylenpalttinen hamstraaminen ole tarkoituksenmukaista.

Nämä ovat tosiaan vain henkilökohtaiset muistiinpanoni, enkä pyrikään tiivistämään kirjaa kokonaan. Kannattaa lukea kirja itse. Jos olet niin jo tehnyt, jätä ihmeessä kommenttia, jos koit jonkin kirjan pointin eri tavalla.

Jos ostat kirjan tämän linkin kautta, saan ostosta pienen komission: Linkki Adlibrikseen.

Jos pidit kirjoituksesta, jaa se somessa, tai seuraa minua twitterissä:

Lue myös:

• Muistiinpanoni Asuntosijoittamisen lumipalloefekti-kirjasta: Asuntosijoittamisen lumipalloefekti esittelee selkeän systeemin asuntosijoittamiseen