Hiekkasäkkeilyllä onnelliseen työelämään

”Sitä voi olla sankari joko tavoitetta asetettaessa, tai toteumaa tarkasteltaessa. Yleensä kannattaa valita jälkimmäinen.” Näin esimieheni totesi minulle joskus, kun pohdimme projektisuunnitelmaa yhdessä. Silloin olin nuori suorittajatyyppi, ja tämä kuulosti lähinnä lannistavalta riman laskemiselta. Nykyään ajatus tuntuu aika syvälliseltä elämänviisaudelta.

Olen työskennellyt pitkään erilaisissa kehitystehtävissä. Kehitystehtävät ovat siitä tyypillisiä asiantuntijatöitä, että niissä suoriutumista on erittäin vaikeaa mitata tarkasti. Tämän takia kehityspäälliköiden ja -johtajien esihenkilöt pyytävät alaisiaan ehdottamaan, mitkä tavoitteet olisivat heille järkeviä. Tyypillinen prosessi menee niin, että ensin kehitystyyppi ehdottaa projektia, joka toisi vaikkapa 5% kasvun kehitysalueella. Tämän jälkeen tyypin esimies sanoo, että ”kyllä ainakin 9%:iin olisi syytä päästä”. Kehari sitten muokkaa suunnitelmiaan tavoitteen mukaisiksi, ja yrittää tinkiä vielä yhden prosentin tuosta alaspäin.

Jokainen ajattelemaan kykenevä ihminen ymmärtää, että sekä tuo 5% että varsinkin se 9% ovat hatusta vedettyjä lukuja. Keharin menestys on nyt kuitenkin sidottu tähän hattuvakioon, ja hänen on juostava kovaa tuon prosentin saavuttamiseksi.

Luulisi, että jokainen ajattelemaan kykenevä kehityshenkilö ymmärtäisi myös, että tuo esimiehen tavoiteprosentti on ankkuroitu puhtaasti kehityspäällikön ensimmäiseen ehdotukseen. Jos kehityshenkilö olisi ehdottanut aluksi vaikkapa 3% kasvua, esihenkilön vaade olisi 6 tai 7%. Jos kehityshenkilö ymmärtäisi tuon, voisi kuvitella, että hän rationaalisena henkilönä ankkuroisi alkuehdotuksensa mahdollisimman alas.

Vaan ei! Ainakin allekirjoittanut kehitystyyppi on huomannut lähes aina puskevansa tavoitteitaan ylöspäin ihan ilman mitään ulkopuolisten vaatimuksia.

Suorituskeskeisenä tyyppinä, joka haluaa tehdä parhaansa ja olla ylpeä touhuistaan, minun pitää edelleen – kaikkien näiden työvuosien jälkeen, monta kertaa samaan ansaan langenneena, ja vaikka pahimman nuoruuden innon pitäisi olla jo laantunut – aktiivisesti muistuttaa itseäni siitä, että tavoitteisiin ei pidä kirjata mitään, mikä olisi oikeasti vaikeaa.

Fiksumpi tapa toimia olisi sandbaggaaminen, hiekkasäkkeily.

Sandbagging is deceptive behavior intended to lower someone’s expectations so that they can be taken by surprise later.

Internet

Hiekkasäkkeilyssä esitetään heikkoa jotta voidaan ylittää tavoitteet myöhemmin. Ollaan sankareita toteuman, ei ennusteen hetkellä. Käytännössä hiekkasäkkeily voi tarkoittaa, että projektit maalataan mahdollisimman monimutkaisiksi ja markkinaympäristö hankalaksi, mutta samalla varmistetaan että hommat ovat todellisuudessa helposti tavoitettavissa olevia ja mieluiten jo puolivalmiita ennen aloittamista.

Ihan perinteisen tavoitteiden asetannan lisäksi sama pätee monissa muissakin työelämän tilanteissa. Minulta kysyttiin hiljan, tarvittaisiinko tiimissäni lisäkäsiä. Vastasin ensin automaattisesti, että kyllähän tässä tekemistä ja suunnitelmia on aika paljon enemmän kuin tekijöitä, että mikä ettei. Heti työpäivän jälkeen tajusin että tässä olisi pitänyt hiekkasäkkeillä. Lisäkädet tarkoittaisivat myös lisätarvetta suunnitelulle, eli lisätyötä minulle, ja vastineeksi en saisi tästä oikeastaan mitään. Onneksi rekryprosessissa tuli takapakkia, ja lisäkädet jäivät hankkimatta.

Hiekkasäkkeily vaikuttaa alisuorittamiselta, mutta se johtaa usein parempiin tuloksiin kuin jatkuva täysillä paahtaminen. Vähän kuin maailman paras jalkapalloilija Lionel Messi, joka pääasiassa seisoo paikallaan koko 90 minuutin ottelun, mutta nykäisee sitten tilaisuuden tulle pari kertaa juoksuun, ja tekee maalin. Jos Messi olisi viettänyt ensimmäiset 85 minuuttia juosten jokaisen pallon perässä, ei hänellä olisi riittänyt puhti noihin muutamaan maksimisuoritukseen, joilla tulos syntyy. Samoin sinun pitää huolehtia, ettet jatkuvasti puske rajoitinta vasten, vaan hiekkasäkkeilet ja teet arjessa sellaisen hyvän 80% suorituksen. Paikan tullen voit sitten paahtaa mittarit punaisella, jos palkkio on sen arvoinen.

Etenkin Suomessa, jossa harva johtajakaan komeilee verokoneessa, ja nekin jotka sinne pääsevät maksavat suurimman osan lisäpalkastaan veroina, on uralla puskemisen lisähyöty tietyn pisteen jälkeen vahvasti laskeva. Puskeminen kannattaa vain, jos haluaa pelata urapelin läpi aina pyramidin äärimmäiselle huipulle asti. Huipulle pääseminen on hyvin epävarmaa: se vaatii sellaisia ominaisuuksia joita harvalta löytyy, ja uhrauksia joihin harva on valmis.

Kaltaisilleni isäihmisille ja indeksisijoittaja-tyypeille suosittelen hiekkasäkkeilyä.