Isien vuoro: Sijoitussossu, lastensuojelutyöntekijä ja isä

Isien vuoro on haastattelusarja, jossa miehet puhuvat isyydestä.

Vanhemmuudesta puhutaan usein lähinnä äitien näkökulmasta, eikä muiden isien kokemuksia juuri kuule. Isyyskeskustelu painottuu helposti siihen, miten väsyttävää ja kiireistä lapsiperheen arki on, vaikka siihen kuuluu paljon muutakin. Sarja tarjoaa tuoreille isille rehellisen näkymän isyyteen, ja vähemmän tuoreille isille vertaistukea sekä uusia näkökulmia elämään.

Nimimerkki SijoitusSossu on sosiaalisessa mediassa aktiivinen sosiaalialan ammattilainen, joka työskentelee lastensuojelussa ja on myös itse isä. Hänen taustansa tekee hänestä erityisen kiinnostavan haastateltavan Isien vuoro -sarjaan, sillä hän tuo mukanaan sekä henkilökohtaisen että ammatillisen näkökulman isyyteen. Omassa perhe-elämässään hän on kokenut isyyden ilot ja haasteet, kun taas työssään hän on nähnyt läheltä, millaisia vaikeuksia lapset voivat kohdata ja miten erilaiset taustat muovaavat ihmisten elämää.

Sijoitussossu, olet puhunut sijoittamisesta ja perheen raha-asioista eri sosiaalisen median alustoilla, ja sinulla on jo mittava seuraajajoukko, mutta ihan siltä varalta ettei joku vielä tunne sinua, kerro aluksi vähän itsestäsi.

Kuka olet, mistä tulet ja minne olet menossa? Minkälainen perhe sinulla on?

Kiitos paljon tästä vastuusta osallistua haastatteluun. Koen, että vaikka tässä ollaan rennolla otteella liikkeellä, niin jokaisessa ihmisen sanomisessa, oli se sitten suullisesti tai kirjallisesti esitetty, on oltava vastuu mukana.
Olen 43-vuotias perheellinen, puoliso ja kaksi lasta, jotka kohta täysi-ikäisiä. Lapset ovat kaksoset. Lapsi-sanan käytöstä olenkin saanut kritiikkiä tässä vaiheessa elämää heiltä itseltään, ja sanovat ”olen kohta 18”. Tavallaan olenkin samaa mieltä, vaikka lapsina he kai meille vanhemmille aina pysyvät.
Mistä olen tulossa? Täytyy sanoa, että ainakin matka on ollut mielenkiintoinen. Hyvin monen erilaisen etapin kautta olen päätynyt tähän pisteeseen, missä olen nyt. En voi suoraa vastausta antaa, että mistä olen tulossa tai mihin menossa. Sen tiedän, että matka jatkuu ja ihminen on oppivainen. Virheitä olet tehnyt paljon ja itseni kanssa on ollut tekemistä.
Erittäin paljon olen oppinut puolisoltani, kuten myös muilta tapaamiltani ihmisiltä, ja tätä pidän yhtenä parhaista puolista tällä matkalla. Matka jatkuu kohti tuntematonta ja toivon, että matkalla tulee olemaan mukana nykyinen perhe lasten jo aikuistuttuakin, pienimuotoista vähitellen tapahtuvaa vaurastumista sekä riittävän hyvä terveys pysyisi matkan loppuun asti.
Elämäni olen pyrkinyt elämään niin, että noudatan ohjetta ”tartu hetkeen” siten, että jokainen hetki on nauttimisen arvoinen ja jokaisesta päivästä löytyy jotain hienoa ja positiivista. Siihen liittyy itsensä jatkuva kehittäminen ja kehittyminen. Koko ajan voi elää täysillä, tarttuen hetkeen, ilman että vetää sata lasissa polttaen itsensä loppuun. Esimerkiksi lisätöitä aloin tekemään siksi, että saisin rahaa sijoittamiseen ja oppisin uusia asioita työn tekemisen näkökulmasta. Molemmat ovat toteutuneet. Tietenkin aloitin lisätyöt vasta, kun lapset olivat minusta tarpeeksi isoja. Aiemmin olin kotona vapaa-ajasta paljon enemmän. Aiemmin pyrin ajoittamaan lisätyöt lasten kouluajalle ja pääosin tässä onnistuinkin. Sekin tuotti siis positiivisen lopputuloksen.

Perheen perustaminen

Olet kahden lapsen isä. Selitä 100 sanalla jollekin, joka ei ole sitä kokenut: Miltä isänä oleminen tuntuu?

Isänä oleminen on jotain ainutlaatuista, ja upeita muistoja siitä, kun lasten kanssa söimme hiekkaa hiekkalaatikolla ja juoksimme ulkona sateessa, tulee muisteltua myöhemminkin. Kaksi pientä kantorepuissa jokaviikkoisella kauppareissulla… en edelleenkään vuosien jälkeen ole kohdannut samaa. Me halusimme tehdä kauppareissutkin yhdessä. Varmaan siksi lapset ovat tehneet pesäeroa teineinä entistä enemmän meihin vanhempiin. Isänä olemiseen kuuluu turhautumista, huonommuuden kokemista ja sitä, että tuntuu ettei osaa kaikkea eikä ole koskaan valmis. Ja itse koen, että aina voisi antaa vanhempana enemmän henkisellä puolella itsestään. Ehkä tämä kaikki on sitä yhdessä kasvamista, mikä vanhemmuudessa on parasta.

Usein lapsettomilta kysytään, miksei teillä ole lapsia. Kysytään nyt toisinpäin. Milloin ja mistä tiesit, että perheen perustaminen on mitä haluat? Oletko aina tiennyt haluavasi lapsia?

En ole koskaan ajatellut lasten hankkimista välttämättömänä asiana. Olen kuitenkin ajatellut sen tuovan syvempää merkitystä ja tarkoitusta elämään ja tekeehän se elämästä jatkuvan.
Olen tavallaan halunnut lapsia ja olen jälkeenpäin iloinen, ettei niitä tullut aiemmin. Tämä tilanne tuli eteen vähän yllättäen ja ajattelenkin, että lasten saaminen on oltava tietyllä tavalla yllätys, koska siihen voi täysin valmistautua ”ennakoimallakaan” asiaa.
Sitten kun tilanne tulee kohdalle, se muokkaa itseä kyseistä tilannetta vastaavaksi. Ja sitten opetellaan. Olemme edelleen yhdessä lasten äidin kanssa. Lasten hankkiminen ei siis ole mikään henkilökohtaisen elämän edellytys mutta onhan se elämän jatkuvuuden edellytys, kuten mainitsinkin. Ja kyllä sitä on ihmisenä paljon syvempi, kun on omia lapsia. Saman syvyyden ymmärtää asioita pystyy hankkimaan ilman lapsiakin eikä kaikki lapsellisetkaan ole kovin ymmärtäväisiä. Kivojen asioiden kylkiäisenä tulee armoton stressi lasten pärjäämisestä tulevaisuudessa, varsinkin jos he ovat kovin erilaisia kuin itse ja vaikkapa oppiminen haastavaa.

Lasten ikävaiheet

Olet Twitterissä kironnut jonkin verran lasten teini-ikää ja sen tuomia haasteita. Mitkä lasten ikävaiheet muistat olleen erityisen haastavia, ja miksi? Miten niistä selviää? Entä mitkä ikävaiheet ovat näin jälkikäteen olleet antoisimpia?

Tästä päästäänkin siihen, että lapsillamme havaittiin keskittymisen häiriötä, kun koulunkäynti yläkoulussa alkoi takkuilla. Vanhempina meidän olisi pitänyt kiinnittää asiaa huomiota aiemmin mutta luotimme ammattilaisiin eli opettajiin, kun alakoulussa ei tullut mitään infoa tällaisesta.
Lapsemme ovat muutoin olleet ns. helppoja mutta nämä oppimisen pulmat ovat pistäneet miettimään sitä, että kaikki ei periydy. Ei lapsi opi lukemaan kirjoja tai innostu lukemisesta, jos lapselle luetaan paljon. Ei lapseen tartu samat kiinnostuksen kohteet kuin vanhemmilla on. Oikeastaan mikään perinteinen, mitä sanotaan, että kyllä ne oppii kun teet näin ja noin mutta ei se ihan niin mene. Kaikesta kuitenkin selviää ja eteenpäin mennään.
Koko lapsuus oli antoisaa elämänvaihetta murrosiän alkuvaiheisiin asti. Tietenkin sekin on ollut mutta enemmän se varsinainen lapsuus. Tehtiin paljon asioita perheenä ja sekä vanhemmat erikseen molempien lasten kanssa.

Jälkeen päin ajatellen olisi pitänyt tehdä yhden lapsen kanssa erikseen asioita enemmän. Keskittyä vain siihen yhteen vuorovaikutukseen ja tekemiseen. Siinä toimisin toisin. Ajattelen, että 0-12 ikävaihe on antoisin, koska tietyllä tavalla siinä rakennetaan pohja tulevaisuuteen. Vaikka murrosikä on myös isoa aivomyrskyä ja kehitysvaihetta, niin tuo lapsuus ja kasvun rauhallisuus siinä vaiheessa rakentaa perustuksia tulevaisuuteen. Uskon, että kokemukset sieltä kantavat myös myöhempään. Täytyykin taas pienen tauon jälkeen katsella valokuvia lapsuusajalta, ehkä ajalta ennen kouluikää. Lapset mielellään edelleen muistelevat menneitä aikoja. Se on mukavaa yhteistä elämän tarkastelua.

Elämme nyt uhmaiän keskellä, ja joskus se on aika kuormittavaa. Miten tästä selviäisi kunnialla niin, ettei pinna palaisi?

Uhmaiän keskellä on hyvä tarkastella omia tunteita vanhempana. Miksi ajattelen näin, miksi tunnen näin. Entä lapsen näkökulma: mitä lapsi haluaa mikä tarve lapsella on, kun hän toimii, sanoo, tuntee tällä tavoin? Lapsihan ei koskaan käyttäydy tarkoituksella huonosti ellei häntä ole opetettu esim. saamaan haluamaansa kiukuttelemalla.
Lapsi on sellainen tutkimusretkeilijä, joka toiminnallaan opettelee ymmärtämään maailmaa ja vanhemmat ovat tässä isona apuna. Olemalla läsnä lapsen kanssa varmasti uhmäiästä selviää suht kuivin jaloin. Pysähtymällä hetkeen, kuuntelemalla, vuorovaikuttamalla. Ihmettelemällä asioita, maailmaa, kaikkea uteliaasti.
Lapselta tulee aivan huikeita näkökulmia, joita ei itse aina opi havainnoimaan. ”katso äiti tuossa puussa on tuollainen kuvio!”. Sen sijaan että vastaisi lakonisesti ”no se on puu ja se on sen näköinen” sanoisin että ”wau, niinpä onkin. Mennään tarkastelemaan lähempää ja tutkitaan noita muitakin puita”.
Nykyään monet vanhemmat ovat paljon älylaitteilla ja meidän pitää toisinaan tietoisesti rakentaa vuorovaikutusta. Älylaitteet kokonaan pois silloin kun ollaan lasten kanssa niin keskitytään täysin olennaiseen. Minun mielestä puhelimet voi olla vaikka koko päivän välillä pois jos niille ei ole varmaa tarvetta. Kaikkea ei tarvitse kuvata. Lapsi oppii, mitä hänelle näytetään enemmän kuin mitä hänelle sanotaan.

Työnjako

Lapsiperheen arjessa työtä riittää. Miten olette puolisonne kanssa sopineet kodin- ja lastenhoidon vastuunjaosta? Onko työnjako muuttunut perheen eri vaiheissa, ja miten olette löytäneet tasapainon arjen vaatimuksissa?

Kodin työnjako meillä on jakautunut tasapuolisesti sekä lasten- ja kodinhoidollisesti että taloudellisesti. Emme ole koskaan sopineet näistä mitään. Tai no, sen verran olemme sopineet että puoliso maksaa kauppaostokset sekä lasten kuluja, kun minä maksan asunnon sekä auton kulut ja esim. vakuutukset. Nämä menee suunnilleen tasan. Toki lasten kulut ovat heidän kasvaessaan nousseet mutta emme ole siitä mitään eripuraa nähneet. Minä ostan muita arjen/vapaan juttuja toisinaan enemmän. Teen myös lisätöitä, joten palkkani on noussut ja sijoitan enemmän. Ei nekään rahat ole mihinkään korvamerkitty ja tulevaisuudessa sitten katsotaan, käytetäänkö matkusteluun vai työnteon vähentämiseen, siis koskien kumpaakin osapuolta.

Mistä olet luopunut lasten takia? Onko jotain sellaista, jota teit ennen lapsia, jota nyt vähän kaipaisit takaisin elämääsi?

En koe luopuneeni mistään lasten takia. Se on enemmänkin tuonut minulle uusia puolia elämään. Olen edelleen matkustellut kavereiden kanssa ja käynyt pubeissa sekä keikoilla. Vähemmän toki lasten ollessa pieniä. Olen myös kolmivuorotyön ansiosta hoitanut lapsia kotona vapaapäivinäni heidän ollessaan pieniä.
Ajattelin lasten synnyttyä, että tehtäväni on olla heitä varten, heidän kanssaan ja läsnä. Silloin elämä muuttuu, kiinnostuksen kohteet sen mukana ja tavallaan pitääkin luopua jostain muusta. Toisaalta lapset ovat lisänneet omaa ymmärrystä vuosien aikana ja sekin on lisännyt ajatusta, etten ole mistään luopunut. Ehdin viettää aika railakasta elämää ennen lapsia eikä siihen ole koskaan ollut kuin hetkittäin pieni ikävä.
Nykyään edelleen kiinnostaa matkustelu, pubeissa ja keikoilla käyminen muttei samalla tavalla kuin ennen lapsia. Toisaalta olen aina ollut kiinnostunut kulttuurista ja viihteestä ja se kiinnostus pysyy. Se on kuitenkin yksi tärkeimmistä yhteiskuntaa koossapitävistä elementeistä, se luo turvallisuutta ympärillemme, ymmärrystä. Ja lisäksi, sain lapset suht nuorena, joten nyt kun olen 43-vuotias ja lapset kohta täysi-ikäisiä, koen että tällä elämänkokemuksella pystyn toivottavasti nauttimaan ja saamaan irti elämästä entistä enemmän jatkossakin, käymään entistä enemmän keikoilla ja nähdä maailmaa. Erityisesti kotimaan matkailu on alkanut innostaa minua. Tykkään pyöräillä eri paikoissa ja Suomen junaverkosto on melko kattava.

Työ ja opit lastensuojelusta

Olet töissä lastensuojelulaitoksessa. Mitä lastensuojelulaitoksessa työskentely on käytännössä?

Olen työskennellyt lastensuojelulaitoksessa kolmella vuosikymmenellä. Nyt samalla työnantajalla n. 17 vuotta putkeen, samassa työpaikassa kohta 12 vuotta. Moni ihmettelee, miten jaksan.
Lastensuojelu on moninaista työtä, jota en tässä avaa kovin tarkasti. Työhön kuuluu sekä lasten tunnesäätelyn ongelmien parantamista että perheiden vuorovaikutusongelmien parantamista, ymmärryksen lisäämistä ja asioihin puuttumista, jos lapsi esim. aiheuttaa itselleen vahinkoa tekemällä jotain sellaista, että heidän toimintaa pitää lainmukaisilla keinoilla rajoittaa (esim. kiinnipitäminen itseä tai toisia vahingoittaessa tai sen uhatessa, vapaa liikkuminen, huumeseula, väkivaltaiseen tai itsetuhoiseen käytökseen puuttuminen).
Meidän asiakkailla on moninaisia pulmia ja usein esim. työnteko ei ole tulevaisuuden tavoitteena ykkösprioriteetti, kun tarkoitus on saada arki rullaamaan vaikkapa erittäin traumatisoituneen lapsen kohdalla. Toki tunteiden säätelyn edistyessä ja asioiden mennessä eteenpäin, mahdollistuu myös työntekoon tähtääminen paremmin.
Korostan, että työskentelen vaativassa yksikössä ja työn sisältö vaihtelee jonkin verran tavalliseen lastensuojeluyksikköön verrattuna. Se on itselle usein tosi valaisevaa, kun teen paljon töitä ja näen ympärilläni sekä töissä, että muuallakin, ettei kaikkien ole tarve tehdä töitä. Hyvään elämään voi päästä kiinni myös muutoin ja siinä yhteiskunnan tulee olla apuna. Kuten Suomessa on ollutkin, toivon, että se suuntaus saadaan myös pidettyä.

Mitkä ovat suurimmat väärinkäsitykset, joita ihmisillä on lastensuojelutyöstä?

Ehkä suurin väärinkäsitys lastensuojelusta ihmisillä on se, että sosiaalityöntekijät jotenkin omavaltaisesti puuttuvat ihmisten elämään ja että lastensuojelun asiakkaat ovat jotenkin menetettyjä tapauksia. Siellä on sekä heikommasta sosioekonomisesta asemasta tulevia lapsia ja perheitä että myös hyvin toimeentulevia perheitä, joilla ei ulkopuolinen heti ajattelisi olevan sellaisia ongelmia. Emme siis voi koskaan tietää, mikä perhe on asiakkaana.
Meidän työ ei ole suoranaisesti huume- tai väkivaltaisten nuorten kanssa työskentelyä, vaikka niitäkin puolia esiintyy. Lastensuojelu on vakava puuttumistoimi, jolla pyritään auttamaan ihmisiä. Siellä työskentelevät ovat koulutettuja ja asiaan lainmukaisesti ja asiakaslähtöisesti paneutuvia ihmisiä. Tällä hetkellä hallituksen suunta on heikentää pätevyysvaatimuksia, joten selvästi sellaiset ihmiset, joilla ei ymmärrystä asiaan ole, yrittävät vaikuttaa, ja vaikuttavatkin alaan. Siitä en pidä.

Isyyden merkityksen näkee varmaan siitä, miten lapsen käy, kun isä ei ole kuvioissa. Miten isähahmon puuttuminen vaikuttaa lapseen? Tietenkin kaikki ovat yksilöitä, mutta huomaatko mitään toistuvia kuvioita?

Isyyden merkitys on valtava. Usein juuri isä on joko poissa tai sitten hänet on syystä tai toisesta jätetty lapsen huollosta pois. Tämä on valtavan tärkeä asia pitää esillä. Olen useiden isien kanssa saanut luotua uuden yhteyden lapseen ja tämä on merkittävä seikka lapsen elämässä. Myös työskentelyssä se näkyy, että miestyöntekijöitä tarvitaan mutta työtä ei tietenkään tehdä sukupuolielimillä, vaan työntekijän täytyy olla ammatillisesti pätevä. Silti miesten tietty prosentuaalinen osuus on merkittävän tärkeä seikka eikä edelleenkään kaikissa yksiköissä ole yhtään miestä töissä. Minusta tämä on todella kiinnostavaa työtä ja suosittelen ehdottomasti kaikille. Sekä pojille että tytöille miesten malli on todella merkittävä asia.

Oletan että työssäsi näet lapsia monenlaisista perhetaustoista ja tilanteista. Mitä olet oppinut isyydestä näiden kohtaamistesi kautta? Anna 5 oppia, joita meidän kaikkien isien olisi hyvä ottaa näistä kokemuksistasi.

Noin 5 oppia isyydestä
· Pyri ymmärrykseen kaikkien kanssa: kuuntele toisia, anna puheenvuoro, kerro oma asiasi
· En ole sen parempi kuin muut (vaikka tietäisin ymmärtäväni tiettyjä asioita muita syvällisemmin)
· Pyri aina oppimaan sekä kollegoilta että asiakkailta, tämä kehittää sinua ihmisenä
· Tee jotain spesiaalia lapsen kanssa joka on just sun ja lapsen juttu (olipa se korjaaminen, kalastus, pelaaminen, mikä tahansa yhdessä olo)
· Anna positiivista palautetta aina kritiikin lisäksi. Älä kuitenkaan laimenna kritiikkiä, rakentavalla palautteella on paikkansa. Päätä päivä hyviin kommentteihin.
· Pahoittele, pyydä anteeksi ja selitä mitä tarkoitit jos olet turhaan räyhännyt.
· Älä anna omien vanhempiesi elää negatiivisesti sinun kauttasi eli tiedosta missä teet vanhempiesi kasvatusvirheet ja pyri muuttamaan asia paremmaksi

Raha

Olet aloittanut sijoittamisen vasta vähän kypsemmällä iällä. Miten isyys muutti suhtautumistasi rahaan ja sijoittamiseen, vai muuttiko mitenkään? Entä mikä sai sinut aloittamaan sijoittamisen?

Aloitin sijoittamisen tosiaan vasta 2018, n. 37-vuotiaana lasten ollessa tuolloin jo 11-vuotiaita. Perhe-elämä on muuttanut suhtautumista rahaan siten, etten enää elä vain itselleni, vaan esim. puolison tehdessä pitkään 60% työaikaa, tarvittiin myös minun palkkani perheen yhteiseen kassaan kokonaisuudessaan. Rahat meillä on aina riittäneet ja olemme matkustelleet myös suht paljon. Olen aina ollut säästäväinen enkä ole mielestäni tuhlannut rahaa (kuin ehkä opiskeluaikoina baareihin). Siitä huolimatta käytännössä kaikki palkka on mennyt elämiseen, siis myös matkusteltua on pystytty mutta aina kun on säästössä ollut, niin johonkin se on mennyt. Lopulta olen ostanut auton säästörahoilla, autolle on ollut tarvettakin ja lasten harrastukset veivät jossain vaiheessa useamman satasen kuussa kummaltakin vanhemmalta. Sijoittamiseen innostuin yhden kaverin kanssa asiasta keskusteltuamme. Laitoin lähes kaikki säästöni (n. 7000€) osakkeisiin, joiden arvo putosi kahden vuoden aikana lähes 50%. En silti luovuttanut, vaan aloin suhtautua asiaan uudella tavalla.
Koska minulla ei ollut ylimääräistä rahaa, niin päätin alkaa tekemään lisätöitä. Itse asiassa lisätöiden tekemiseen päädyin siksi, että päätin muuttaa elämässäni sen, että työskentelisin koko loppuelämäni samassa työpaikassa tekemättä mitään muuta. Päätin joko hakea opiskelemaan tai tehdä lisätyötä toisella työnantajalla. Hain opiskelemaan kahteen eri paikkaan: sosiaalityötä pääaineena sekä venäjän kieltä pääaineena. Sosiaalityön kokeeseen panostin enkä päässyt, venäjän kielen linjalle hain läpällä ja pääsin sisään. En halunnut sitä kuitenkaan opiskella mutta nyt minulla on todiste, että olen päässyt yliopistoon opiskelemaan! En kieltä juurikaan osaa mutta joskus opiskelin sitä itsenäisesti, kun tein maassa lastenkotiprojektia parin vuoden ajan. Nyt sattuneesta sotaan liittyvistä syistä mielenkiinto maata ja sen kulttuuria kohtaan on lopahtanut. Uusien kokemusten kartuttamiseksi aloitin siis lisätyöt ja jäin saman tien koukkuun. Opin uutta sekä työelämään että itseeni liittyen ja sain siitä palkkaa. Tein mielestäni arvokasta ja hyödyllistä työtä, jota sekä asiakkaat että työnantaja arvostivat ja sain kerättyä merkittävää kassaa kuukausittain sijoitettavaksi. Juuri samaan aikaan oli muuttanut sijoitusstrategiani tappiollisesta positiivista tuottoa tekeväksi, joten minulle alkoi vähitellen kertyä ylimääräisiä säästöjä. Siis sellaisia säästöjä, jotka olivat täysin ylimääräisiä, joita ei edes auton hankintaan tarvinnut käyttää. Olin aiemmin hankkinut uuden auton, jota maksoin kuukausittain pois. Elämäni oli muuttunut taloudellisesti paremmaksi. Aloin kiinnostua sijoittamisesta lisää ja tiesin pystyväni tienaamaan kuukausittain 200-500€ ylimääräistä sijoitettavaksi jatkossakin. Minulle oli muodostunut työnteosta uusi harrastus ja lisäksi sijoittaminen alkoi viedä mennessään ja muodostua uudeksi harrastukseksi myös.

Säästät ja sijoitat ahkerasti. Miten säästät ja sijoitat lapsillesi, vai säästätkö mitenkään?

Sijoitan myös lapsilleni n. 30€/kk. Olisin voinut sijoittaa enemmän heille mutta päätin että pienikin summa on hyvä. Tämä on puolustusvoittoinen taktiikka, koska kerrytän mieluummin omaisuutta itselleni, josta voin tulevaisuudessa lahjoittaa lapsille ja samaan aikaan vähennän pelkoa siitä, että lapset myisivät kaiken ja tuhlaisivat ne täytettyään 18 vuotta.
Raha-asioiden huolellinen hoito ei ole tarttunut lapsiin mutta sijoittaminen heitä kiinnostaa, koska siinä voi saada lisää rahaa. Silti he eivät ole vieläkään valmiita omaksumaan asioita täysin ja perehdytän heitä asiaan vähitellen. Tarkoitukseni on, että he aloittavat säännöllisen sijoittamisen heti täysi-ikäistyttyään ja silloin he saavat lähes 20 vuoden etumatkan minuun nähden ja minusta se on merkittävä asia, vaikka summat olisivat pieniäkin.

Kasvatus

Olet puhunut somessa teini-ikäisen lapsesi rahakasvatuksesta, ja erilaisista kitkatilanteista, kun esimerkiksi kuulokkeiden pitäisi olla juuri tietyn merkkiset kalliit, eikä isä ymmärrä miksi.

Minkälaista rahakasvatusta annat lapsellesi? Esim. puhutko rahasta tai sijoittamisesta heidän kanssaan, tai heidän kuullensa? Onko teillä viikkoraha jo käytössä, ja miten se toimii? Tietävätkö he paljonko tienaat tai paljonko teillä menee rahaa kuukaudessa?

Lasten rahakasvatus on ollut vaikeaa. Tämän aiheen käsittely olisi pitänyt aloittaa heti pienestä alkaen mutta en ole siihen kyennyt. on pari muutakin asiaa mitä tekisin toisin. Se harmittaa minua mutta en anna itseni turhaan ärsyyntyä siitä, koska tiedän, että olisin toiminut toisin, jos olisin siihen kyennyt. Lapset ovat viettäneet teini-ikänsä melko varakkaiden lasten kanssa. Lisäksi he ovat saaneet vaikutteita somesta ja vaikka heille ei ole rahaa tungettu mitenkään paljon tai osteltu asioita erityisen paljon, niin he ovat omaksuneet, että vaatteiden pitää olla tiettyä merkkiä ja rahaa pitäisi olla. Silti heitä on haastavaa motivoida tekemään asian eteen mitään ja vaikka ovat yrittäneet tienata niin pitkäjänteisyys on puuttunut. Itse olin koko lapsuuden ja nuoruuden mieluummin säästäväinen ja katselin pankkikirjaa, kuinka siellä summa nousi. Toisaalta ei silloin ollut myöskään sellaisia houkutuksia kuin nykyään ja aivot saivat rauhassa keskittyä ilman älylaitteiden tuomaa nopeutta ja hälyä. Kuulokeasia oli mahtava toissajouluna. Lapset eivät saaneet haluamiaan kuulokkeita, vaan myöhemmin yhtä hyvännäköiset ja useita satasia halvemmat, vaikuttavat oikein hyvin toimivan. Tämä on ollut tärkeä kasvatuksellinen asia itselle ja luulen, että myös lapset sen arvon myöhemmin ymmärtävät. Viikkorahaa olemme maksaneet ja sen merkitys lapsille on suuri. Ainoa edellytys sen saamiseen on huoneen siivous, joten täysin vastikkeetonta se ei ole. Nyt minulla on lapsille koulunkäyntihaaste menossa ja sieltä kun tulee positiivista (tai negatiivinen palaute puuttuu) niin annan bonusrahaa, jonka säästämällä voi saada korkoa rahoille. Mikäli rahaa käyttää, niin korkoa ei tule. Systeemi on osoittanut toimivuutensa. Sijoittamisesta ja rahasta olen alkanut puhua enemmän vasta nyt heidän kasvettuaan. Nyt asia on alkanut kiinnostaa. Jonkin verran puhumme palkasta ja mihin rahaa menee. Olen alkanut lisätä rahapuhetta. He tietävät paljonko suunnilleen vakityöstä tienaan ja että teen lisätöitä, jotta saan sijoitettavaa rahaa. He eivät ole kovin tietoisia, paljonko meillä menee rahaa kuukaudessa mutta tästäkin on tarkoitus puhua enemmän. Kaikki tämä rahapuhe on enemmän kuin mitä itse olen saanut, joten siinä mielessä ajattelen olevani hyvällä asialla. Näihinkin puheisiin vaikuttaa sekä lasten että oma keskittymiskyky. Lapset ovat keskustellessa vähän kuin koko ajan lähdössä pois ja se on tuonut haasteita kaikkeen. Kyllä he osaavat aloillaankin pysyä mutta vaikea se on itselläkin jatkaa puhetta, jos toiset eivät jaksa kuunnella. Vähitellen heidän kasvaessa kiinnostus on lisääntynyt myös paikallaan pysymisen taito (muunkin kuin kavereiden ja puhelimen kanssa).

Mitä oppeja haluaisit istuttaa lastesi päähän? Kun lapsesi joskus tulevassa sanovat, että ”isä aina sanoi että…”, niin minkälaisia lopetuksia haluaisit tuohon virkkeeseen olevan?

Haluaisin tähän sanoa monta eri asiaa mutta tämä on minulle haastava aihe. Haluaisin heidän muistavan, että olemme aina olleet ja olemme jatkossakin heitä varten. Aina olemme olleet saatavilla ja läsnä. Haluan heidän oppineen länäolotaitoja ja toisen ihmisen huomioimista, omien tunteiden kertomista. Haluan, että he myös oppivat itse enkä sinänsä mitään oppeja istuta kenellekään, kyllä se elämä sitten rakentuu vähitellen.
Raha-asioista haluaisin muistavan, että iskä sanoi aina, ettei velkaa kannata ottaa ja jos velkaa meinaa ottaa, niin kysy iskältä, että miten kannattaa toimia.
Oman isäni paras rahateko on ollut hankkia minulle kesätyöpaikka 16-vuotiaana ja olinkin kahtena kesänä töissä yhdessä vanhempieni tutun firmassa tekemässä ulkotöitä sekä ruoanlaittoa ja siivoamista. Tämä opetti oman rahan hankinnasta, vaikka tuhlasinkin kaiken lähinnä vedonlyöntiin. Opin silti paljon työnteosta ja se on ollut pohjana myös myöhemmälle työnteolle.

Käyttöohjeet

Tätä lukee moni tuore ja tuleva isä. Lasten kanssa ei tule ohjekirjaa, ja kaikki on opeteltava itse. Jos sinun pitäisi laatia käytännön ohjekirja isyyteen, mitkä 3-5 tärkeintä vinkkiä tai periaatetta haluaisit siihen sisällyttää?

Tee jotain lapsen kanssa kahdestaan säännöllisesti: se voi olla kävelyllä käynti, biljardin peluuta, laavulla käymistä, korjaamista, lukemista mitä tahansa, mihin on rutiini ja mikä jatkuu koko lapsuuden ja nuoruuden. Pääasia että teette yhdessä ja ennalta sovitusti yhdessä asioita
Pidä kiinni sovitusta
Kun olet lapsen kanssa, keskity vain lapseen. Silloin vuorovaikutus paranee ja lapsi luottaa sinuun
Sinä olet ainutlaatuinen etkä missään tapauksessa täydellinen, olet riittävän hyvä sellaisenaan
Isyys itsessään on huippuaikaa ja olennaisin osa on lapsuus-/nuoruusaika ja se menee aika rutiinilla peruskoulun alettua. Miten aika voi tuntua menevän niin nopeasti?

Mitä vielä pitäisi kysyä?

Mitä sellaista isyyteen tai vanhemmuuteen liittyvää en ole vielä kysynyt, mikä olisi mielestäsi tärkeää nostaa keskusteluun?

Koska minulla on tapana siirtää tekemisiä viime tippaan, niin en ole ehtinyt tätä kysymystä miettiä. Minulla on muutenkin tapana stressata tekemättömiä asioita, vaikka ne olisivat tosi mielenkiintoisia, kuten tämä haastattelu. Tiesin pitäväni aiheesta, ja annoit minulle tähän runsaasti aikaa ja silti onnistuin pitämään asian mielessäni ja vastaamaan lopulta viime tipassa. Vanhemmuudessa tärkeää olisi antaa itselleen armoa ja aikaa. Pyrkiä kiireettömyyteen ja vähäiseen stressiin. Kiire on kuitenkin ihmisen keksintö, eihän sellaista itsessään ole olemassa. Rauhalliseen tahtiin hyvä tulee. Kuten eräs tunnettu ex-presidenttimme sanonta kuuluu: Jos emme varmuudella tiedä, miten tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.

Kiitos Sijoitussossu! Sinulla on kiinnostavia ajatuksia vanhemmuudesta, ja tämä oli oikein avartava keskustelu. Laittakaahan Sijoitussossu seurantaan eri kanavissa:

https://twitter.com/SijoitusSossu