Kannattaako kaskovakuutus ottaa, vai pitäisikö kasvattaa paksumpi nahka?

Eletään tammikuun alkua vuonna 2024, ja sähkön hinta oli viime perjantaina yli 2 euroa per kilowattitunti. Saunan lämmittäminen olisi maksanut useita kymppejä, jotkin ravintolat pitivät ovensa suljettuina sähkölaskun pelossa ja some täyttyi sähkön hintaan liittyvistä vitseistä ja kauhistelusta, riippuen siitä oliko kommentoijalla kiinteä sähkö vai pörssisähkö.

Somen pörssisähkökeskustelu kuulosti vähän samalta, kuin päänsisäinen keskusteluni siitä, ottaako uuteen autoomme kaskovakuutus vai ei.

Ostimme viime viikolla auton. Perhekokomme kasvaa, ja vanhaan ei enää mahtuisi neljä ihmistä lastenvaunujen kanssa, vaikka puolet ihmisistä olisivatkin aika pieniä. Uusi automme oli tietenkin käytetty, ja se maksoi n. 15 tonnia.

Vaikkei auto mitenkään erityisen hieno olekaan, on se silti huomattavasti entistä hienompi; kymmenen vuotta uudempi ja kalliimpi. Niin kuin aina hintavien ostosten jälkeen, ne synnyttävät uusia kuluja, ja heti oston jälkeen alkoikin pohdinta siitä, kannattaisiko auto vakuuttaa. Yritin kysellä neuvoa Twitteristäkin:

Twitterin, sukulaisten ja kavereiden kanssa käymieni keskustelujen perusteella kaskovakuutus muistuttaa paljon kirkkoon kuulumista. Se tehdään lähinnä siksi, että niin on aina tehty, asiaa ei edes yritetä perustella järjellä ja toiminnan aiheuttamat kulut hyväksytään kaikessa hiljaisuudessa vastineeksi siitä, että saa arkeensa pientä turvan tunnetta.

(Vaimoni mukaan tämä vertaus oli hieno tapa vihastuttaa sekä autoilevat että kirkkoon kuuluvat lukijani, ja näin jättää jäljelle vain sinivihreät änkyräskeptikot. Terve teille!)

Homo economicus sisälläni tietää, että täyden kaskovakuutuksen ottaminen olisi huono ratkaisu. Vaikka kaskovakuutus maksaisi vain muutamia satasia ja sillä suojaisi suhteellisen hintavan, n. 15 000€ hintaisen automme, on selvää että vakuutusyhtiö on ottanut hinnassa huomioon meidän keskimääräisen kolaririskimme ja kolarin korjauskulut niin, että vakuutuksen odotusarvo on meille negatiivinen. Tuo muutama satanen kattaa todennäköiset korjauskulut, ja päälle on laitettu vielä preemio, jolla Sampo saa maksettua osinkonsa minulle.

Jos laskelmassa vielä huomioisi, kuinka mainio kuski olen, ollaan vakuuttamalla jo pahasti tappiolla. (Oikeasti olen aika kaukana rattimiehestä.)

Pelkkä odotusarvojen tarkastelu on mielestäni vähän vaillinainen kritiikki vakuutuksille. Odotusarvojen lisäksi pitäisi tarkastella pahinta skenaariota, jota vakuutuksella suojaa – voisiko se syöstä taloutemme turmioon? Jos menisimme vararikon partaalle vahingon sattuessa, peli loppuisi heti ensimmäisen pahan tapauksen tullen. Venäläinen ruletti, jossa tyhjä laukaus tarjoaa suuria rahapalkkioita voisi olla esimerkki tällaisesta pelistä: vaikka yleensä voittaa paljon, voitolla ei ole väliä, jos seuraavalla kierroksella kuuluukin paukahdus.

Mikä sitten on pahin skenaario auton kanssa? Se, että mällään auton niin pahasti että sen arvo menee nollaan. Mitä auton täydellinen tuhoutuminen merkitsisi meille? Ei paljon mitään.

Ensinnäkin auto on meillä vain mukavuustekijä. Emme matkusta sillä töihin, ja kauppareissutkin hoituisivat ilman sitä. Autottomuus tarkoittaisi lähinnä harvempia mummolamatkoja, ja kävellen tehtyjä kauppareissuja. Kolarin jälkeen voisimme vapaasti valita, ostaisimmeko uuden vai olisimmeko jatkossa kenties ilman autoa. Jos auto olisi meille välttämättömyys, voisi tulla eteen tilanne, jossa joudumme pakotettuna ostamaan auton juuri kun muutenkin käteiset ovat vähissä, ja tällaista riskiä vastaan saattaisi jo kannattaa vakuuttaa.

Vakuuttamista vastaan puhuu myös se, että auto muodostaa vain pari prosenttia kokonaisvarallisuudestamme. Viime vuosina olemme hävinneet tällaisia summia osakemarkkinoilla muutamassa kuukaudessa, eikä auton rikkoutuminen juuri erottuisi talousexcelissäni kaikesta muusta heilunnasta. Tilanne voisi olla erilainen, jos auton tuhoutuminen vaikkapa puolittaisi varallisuutemme.

Mitä pörssisähkön hintapiikki sitten opettaa meille vakuuttamisesta?

Mielestäni pörssisähköstä virinnyt, ajoittain katkerakin keskustelu opettaa meille tärkeän jutun vakuuttamisen psykologiasta. Ihmiset tuntuvat ostavan vakuutuksia usein vähemmän taloudellisen riskin, ja enemmänkin harmituksen välttämiseksi.

Ilman mitään faktaa uskallan väittää, että suurimmalla osalla pörssisähköstä valittavista ihmisistä perjantain ja lauantain sähkön hintapiikeissä hävityt summat olivat varsin mitättömiä heidän kokonaistaloutensa kannalta. Harvan twitteristin talous kaatuu muutaman kympin tai edes satasen lisälaskuun. Kuten meidän potentiaalinen auton rikkoutuminen, myös sähkön hintapiikit ketuttavat, mutta aidosti elämään vaikuttavaa vahinkoa niistä tulee vain harvoille.

Jos vakuutuksia ostetaan usein harmitusta vastaan, voisiko olla fiksumpaa, että opettelisi ennemmin olemaan harmistumatta? Meidän perheen kannattaisi kaskovakuutuksen ottamisen sijaan keskittyä niihin säästettyihin euroihin, joita pelkällä liikennevakuutuksella ajelusta keskimäärin tulee, ja hyväksyä, että kun kosahtaa niin sitten maksetaan. Kun olen nyt kaahannut kaskotta kohta 7 vuotta enkä ole vielä kertaakaan osunut tiellä kulkeviin kilpailijoihini, olen säästänyt jo pitkälle kolmatta tonnia autoilun kustannuksissa. Kohta tapahtuvan kolarin kustannuksista iso siivu olisi jo katettu.

Jos sitä paksua nahkaa ei vielä ole, kannattaa miettiä, kuinka suojaavaa känsää voisi kasvattaa. Ihminen ei yleensä ole rationaalinen luonnostaan, niin kuin vaikkapa Daniel Kahnemanin Thinking fast and slow -kirjassa todistetaan, mutta uskon että odotusarvoja kunnioittavaa ajatteluaan voi kehittää ottamalla hallittuja riskejä ja totuttautumalla niiden aiheuttamiin tunteisiin.

Pörssisähkön lisäksi esimerkiksi sijoittaminen voisi olla hyvä keino oppia tunteiden hallintaa. Toisin kuin tilisäästämisestä, sijoituksista maksetaan tuottoa nimenomaan siksi, että sijoitukset aiheuttavat ketutusta aina säännöllisen epäsäännöllisesti. Tärkeintä on istua käsiensä päällä silloin, kun tuntuu että pitäisi lopettaa kuukausisäästöt, ja poistaa Nordnet-sovellus kännykästä, jos tuntuu siltä että tekisi mieli myydä omistuksensa maailman synkkyyden takia. Pahaan oloon tottuu, vaikkei se koskaan katoakaan. Ensimmäisen pörssidipin aikana paniikki on pahimmillaan, toisen kohdalla hölmöilet vähän vähemmän, ja kolmannen sattuessa olet jo ehkä ostopuolella.

Känsän kasvatus kannatta aloittaa aikaisin. Jos sähkön hinnan heilunta tuntuu pahalta nyt kun hävisit muutaman satasen, ajattele miltä tuntuu sitten vuonna 2034, kun aktiivisen kuukausisäästämisen ansiosta olet saanut kasaan 6-numeroisen osakesalkun, josta saattaa hävitä kuukausipalkan verran viikossa?

Homo economicus siis puoltaa känsänkasvatusta, pörssisähköä, kaskottomuutta, 100% sijoitusastetta ja mahdollisimman pientä puskurirahastoa. Vaikka optimointia on hyvä opetella, voi riskiä väkisinrakastamalla päätyä vielä huonompiin lopputulemiin kuin liialla varovaisuudella.

Ennen syvään veteen hyppäämistä on hyvä opetella uimaan ainakin auttavasti. Voit tehdä myös osaratkaisuja.

• Ota kulutusjoustolla varustettu sähkösopimus
• Pidä tililläsi niin tuntuva hätärahasto jotta tiedät olevasi turvassa vaikka pörssi niiaisikin. Aloita vasta sitten aggressiivisempi pörssisijoittaminen samalla tankaten tietoutta siitä, miksi pörssit yleensä menevät ylös ja oikealle.

Mitä me sitten tehtiin kaskon kanssa? No tällainen osaratkaisu. Päädyimme kompromissiin, jonka perustelen itselleni seuraavasti:

• Auton rikkoutuminen harmittaisi eniten heti kaupasta tultuamme, joten alussa vakuutuksen antamasta harmituksen hallinnasta on eniten hyötyä.
• Alkuvaiheessa todennäköisyys on suuri sille, että kolhimme noin tuplasti aiemman kokoisen automme parkkihallissa, sillä emme tunne sen ulottuvuuksia vielä niin hyvin.
• Toinen lapsemme syntyy kohta, ja sen aiheuttaman kognitiivisen kuorman takia riski hölmöille liikkeille liikenteessäkin voi olla korkeampi, vaikken kyllä väsyneenä rattiin lähdekään.

Tällaisilla perusteilla päätimme ottaa kevytkaskon ensimmäiseksi autoiluvuodeksi, ja pudottaa sen tämän jälkeen pois. Ensimmäiselle vuodelle sai vielä 20% alennuksen.

Tässä suojailussa palaa 300€ ylimääräistä rahaa, mutta ehkä ruuhkavuosien kiivaimmat hetket tarjoavat riittävästi muunlaista känsää. Sisäinen Homo economicukseni itkee ja uskottavuuteni talousbloggaajana kärsii, mutta näillä mennään.

Jos tykkäsit tekstistä, olisi kiva jos jaat sen somessa. En rahasta blogillani, mutta se piristää mieltä kun näitä luetaan.