Isyysblogi: Arkiruokasysteemi, jolla säästää rahaa, aikaa, vaivaa ja ehkä luontoakin

Jokunen vuosi sitten eräs kolumnisti kirjoitti (epämääräiset ilmaukset käytössä, koska en muista kuka se oli, mutta tarina on silti tosi!) ettei kaiken ruoan tarvitse olla erinomaista, ja siitäkös internet jyrähti! Viedäänkö meiltä nyt tämäkin nautinto kaiken uurastuksen keskellä?! Minä olin hiljaa samaa mieltä kolumnistin kanssa.

Meidän perheen arjen pelastus on, että olemme anti-foodieita. Meille ei tuota haasteita syödä samaa ruokaa useampana päivänä putkeen, ja olemme eläneet jo pitkään ennen lapsen tuloa useamman vuoden seuraavan periaatteen mukaan: älä koskaan kokkaa vain yhdelle aterialle. Kun ruoanlaittoon ryhtyy, kannattaa hyödyntää suurtuotannon etuja ja tehdä jättiannoksia. Olemme oppineet, että arvostamme paljon enemmän sitä, että ruoka on valmista silloin kun meillä on nälkä, kuin sitä että se olisi jotenkin erinomaisen poikkeuksellista mutta vaatisi vaivannäköä.

Seuraa ruokavinkkejä, jotka toimivat erinomaisesti säästämisestä kiinnostuneelle ruuhkavuosia elävälle rahan-, ajan- ja hermonsäästökeinona ja foodieille niska-jumppana, kun pitää pyörittää päätä akselinsa ympäri rivakasti. Instagram-postauksiin näillä annoksilla ei ole asiaa.

Olen perheemme ruokavastaava: käyn kaupassa ja vastaan kokkailuista. Pari kertaa viikossa pyöräytän jättimäiset annokset ruokaa niin, että niistä riittää vähintään toisellekin ruokailukerralle, ja yleensä kolmelle. Lähes aina ruoka valmistuu uunissa tai isossa kattilassa.

Alla on taulukko, jonka ympärillä arkiruokamme pyörii.

Systeemi toimii niin, että listasta valitaan ruoan tyyppi, kastike ja kasvisvaihtoehto. Ne sotketaan uunivuokaan, kattilaan tai pannuun, ja sekaan laitetaan jokin proteiinin lähde. Ruokatyypistä riippuen joko sekaan tai lisukkeeksi laiteaan myös hiilaria – perunaa, pastaa tai riisiä.

Nopeasti laskien ruokatyyppi-, kastike- ja proteiinikomboja on helposti 30 erilaista, ja lisäksi hiilaria vaihtelemalla kombinaatioiden määrä ainakin tuplaantuu. (Oikeasti kolminkertaistuu, mutta minulla on jonkinlaisia mielenrajoitteita, joiden takia esim. kanaa ja tofua ei oikein sovi yhdistää perunaan). Kasassa on siis 60 erilaista ruokareseptiä, ja jos viikossa kuluu vaikkapa 4 variaatiota, pystyisi tätä ruokasysteemiä pyörittämään 3-4 kuukautta ilman, että sama ruoka toistuisi.

Päällisin puolin tylsään listaan saa vielä lisää vaihtelua mausteilla. Aineksiltaan samasta keitosta tulee yllättävän erilaista, jos siihen sotkee seesamiöljyä, kalakastiketta ja soijaa, tai jos sen nesteenä on vain kana- tai lihalientä.

Esimerkiksi tomaattimurska, kidney-pavut ja jauheliha taas saa aikaan jotain etäisesti chili-con-carnea muistuttavaa kastiketta jos sekaan heittää savupaprikaa, cayennepippuria ja juustokuminaa. Jos sekaan laittaa yrttejä ja mustapippuria, voi uskotella syövänsä bolognese-kastiketta. Jos villiksi heittäydyn, saatan tehdä niin että ensimmäisenä päivänä bolognese-tyyppisen soosin, jonka modaan seuraavana päivänä taco-tyyppisillä mausteilla, ja käärin touhun tortillaletun sisään.

Käytämme ronskisti pakastettuja esiprepattuja aineksia kuten keittojuureksia, vihannessekoituksia ja peruna-sipulisekoitusta, ja myös purkissa/tetroissa olevia papuja. Etenkin peruna-sipulisekoituksen pohjalle tehdyt uunilaatikot ovat äärettömän nopeita tehdä. Pakasteainekset ovat kenties vähän kalliimpia kuin tuoreena ostetut, mutta eivät kyllä merkittävästi ajansäästöön ja vähempään hukkaan nähden – tuorejuureksen kilohintaan sisältyy myös kuoret ja muut hukkapalat. Pakastettujen kasvisten ravintoarvojen pitäisi olla kutakuinkin tuoreen tasolla, joten sitäkään syystä en jaksa kuorimisen tuomaa lisätaakkaa. Pakasteiden avulla mikään näistä ruoista ei vaadi yli 20 minuutin aktiivista valmistusaikaa – täydellistä lapsiperheelle. Usein tuon parinkymmenen minuutin aikana pyöräytän kaksi eri annosta tältä listalta, jolloin valmistuu kolmen päivän ruoat yhdellä kertaa. 

Kun ainesosalista on suhteellisen samanlainen viikosta toiseen, on kauppareissu nopeampi ja myös hävikkiä syntyy vähemmän. Jos jokin aines jää edelliseltä viikolta käyttämättä, se menee seuraavalla. Muutenkin yhdestä jättiannoksesta menee kokemukseni mukaan hukkaan paljon vähemmän kuin jos ruokaa valmistaisi jatkuvasti pienemmissä erissä, vaikka voisi kuvitella että kävisi toisin.

Hieno ruoka on meidänkin mielestämme hyvää, mutta harvoin suuren vaivannäön arvoista. Olemme onnistuneet nyrjäyttämään aivomme siihen suuntaan, että arkiruokaa syödään pitkälti polttoaineeksi, ja vähemmän elämysmielessä. Ei näistäkään ruoista pahoja tule, mutta ne eivät vain sykähdytä samalla tavalla kuin ehkä joku kaipaisi. Lisäksi, kun arkena syö tavallista kotiruokaa, on hienomman ruoan ääressä tarjolla vahvempia elämyksiä.

Tässä kohtaa foodiet ovat jo viimeistään lähteneet paikalta, joten voin paljastaa että viikonloppuisin, kun aikaa on enemmän, olemme välillä kokkailleet kotona jotain vähän vähemmän polttoainemaista ruokaa tai käymme ravintolassa. Ravintolatouhun rentouttavuus on vain hiipunut, kun mukana on taapero joka suostuu istumaan paikallaan aikuisten ruokailun ajan vain, jos kännykässä pyörii teletapit. 

Vanhenevien vanhempiemme terveyshaasteita sivusta seuraamisen myötä olemme alkanee arvostaa myös sitä, että arkiruoka olisi edes suhteellisen terveellistä. Valmiina jääkaapista löytyvät ruokasetit auttavat välttämään mielihaluja ja roskaruoan syömistä, kun sitä pahinta nälkäkuoppaa ei pääse syntymään eikä kauppaan tarvitse hortoilla verensokerit maassa. 

Tämä suurkeittiöstrategia, jossa ei koskaan kokata vain yhtä ateriaa kerralla, on täydellinen win-win-win:

• Se säästää aikaa, kun valmistuskertoja on vähän ja nekin nopeita
• Se säästää rahaa, sillä kaupassa tehtävät heräteostokset ovat harvassa ja ainekset muutenkin halpoja
• Se säästää luontoa pienemmän hävikin kautta, ja se on vielä
• Terveydelle edullista.