Miksei meillä ole enemmän lapsia?

Suomen syntyvyys syöksyy, sanoo sanomalehti. Jos keskimääräinen pariskunta synnyttää 1.25 lasta, ei sadan vuoden päästä meidän nykysuomalaisten jälkeläisiä ole enää kuin kourallinen. Korkoa korolle -ilmiö toimii, mutta väärään suuntaan.

Lapsettomuuden syyt ovat aika henkilökohtaisia, eikä niistä sen takia oikein uskalleta puhua. Joku ei halua, toinen ei saa vaikka haluaisi ja kolmannella ei ole kenen kanssa lasta tehdä. Ne jotka saavat lapsia, saattavat saada niitä vähemmän lapsia kuin haluaisivat.

Tässä hajanainen kasa syitä, miksi meidän perheessä ei ole enempää lapsia.

Koulutus ja urakeskeisyys

Biologisesti paras ikä tulla raskaaksi taitaa olla jossain parikymppisyyden alussa. Me olimme silloin opiskelemassa, ja opintojen jälkeen persaukisina etsimässä töitä.

Lapsenteko ei ollut kovin korkealla todo-listallamme, vaikka molemmat tiesivät että haluavat lapsia.

Olimme suorittajatyyppejä jotka olivat valmistuneet ihan hyvistä kouluista, joten halusimme saada uran hyvin liikkeelle.

Finanssikriisi ja sen tuomat taloushuolet

Toimeentulomme on ollut näin jälkikäteen tarkasteltuna melko vakaata, mutta yleinen alakulo joka finanssikriisin aikaan ja pitkälle sen jälkeenkin on vallinnut teki tulevaisuudenäkymistä sumuisen. Opiskeluajan lopulle osuneen eurokriisin takia kesätyöt olivat kiven alla, ensimmäisen vakiduunin löytäminen tuntui epävarmalta, töissä on käyty läpi useita YT-neuvotteluja ja samalla media on puhunut Suomen talousongelmista.

Duunit ovat lopulta löytyneet ja YT-neuvotteluissa on selvitty maltillisilla kolhuilla, mutta kun fokus oli pitkään nykyhetkestä selviämisessä, avioituminen ja lapsenteko ei tuntunut ajankohtaiselta.

Jos olisin tiennyt mitä tiedän nyt, olisi talousmielessä lapset voinut tehdä paljon aiemmin kuin mitä me teimme. Todennäköisesti koulutettu, fiksu ihminen saa riittävän hyvä palkkaisia töitä perheen elättämiseksi, ja paljon huonommassakin asemassa olevat tekevät ja kasvattavat lapsia ihan onnistuneesti. Lapset eivät myöskään maksa niin älyttömästi, ja vanhemmuuden kuluihin voi myös itse vaikuttaa monella tapaa.

Kiireetön nuoruus

Mummoilla on tapana kysellä, että koskas te ryhdytte lapsentekoon, ja näistä kysymyksistä on nykyään tapana paheksua. Jos lasta on yrittänyt saada, mutta hommat ovat menneet mönkään, kysymys repii ymmärrettävästi auki kipeitä haavoja.

Mummot ovat huonosta toteutuksesta huolimatta hyvällä asialla: Vielä parikymppisenä sitä kokee, että aikaa lapsentekoon on loputtomasti. Kolmenkympin alussa taas kuvittelee vielä olevansa parikymppinen, ja kohta onkin jo kiire tehdä niitä lapsia, jos meinaa saada useamman.

Vaikka olemme olleet keskimääräistä enemmän hereillä koulussa, ja myös biologian oppitunneilla, jotenkin sitä matikkaa ei ollut ikinä tullut tehtyä, että jos haluaisi saada sen kolme lasta, olisi lapsentekoa hyvä alkaa harjoitella viimeistään kolmekymppisenä. Muutoin jäljelle ei jää juuri mitään virhemarginaalia tai toipumisaikaa edellisestä vauvasta.

Tilastojen mukaan raskauden onnistumisen todennäköisyys alkaa todenteolla laskea viimeistään silloin, kun nainen on 35-vuotias. Olisi ihan hyvä, jos tästä puhuttaisiin laajemmin, ettei kukaan hidastele asian kanssa turhaan.

Meillä kävi säkä kun olemme myöhäisestä lähdöstä huolimatta saaneet kaksi tervettä lasta, mutta kolmannen kanssa ikä on jo iso kysymysmerkki.