Tuntuu, että kun kaveripiirini on mennyt kolmevitosen yli, aika moni on vaihtanut alaa, eronnut tai muuten vain angstailee elämäänsä. Monilla herää ajatus, että tätäkö tämä nyt on? Kyseessä taitaa olla neljänkympin kriisi.
Parikymppisenä sitä helposti ajatteli, että sitten kun olen aikuinen, teen sitä, tätä ja tuota. Unelmaelämä saattoi näyttää aika erilaiselta kuin ruuhkavuosien Skoda Octavia -reissut Prismaan perheen kesken. Luulen, että monilla ahdistus aiheutuu tuosta aiempien unelmien ja tämän päivän todellisuuden välisestä erosta. Ja kun elämää on jo takana niin paljon, tuntuu, että unelmien jahtaamisella alkaa olla kiire.
Päätösten tekeminen ahdistuksen alla ei aina johda parhaimpaan lopputulokseen. Sitä helposti yliohjaa ojasta allikkoon ja yhdestä ahdistuksesta seuraavaan. Liian kuluttava duuni vaihtuu pienituloisempaan elämään kahvilanpitäjänä ja se entisen puolison kanssa vietetty tasainen tylsyys tarpomiseen Tinder-ghostauksesta toiseen.
Minusta neljänkympin kriisiä voisi hyvin tarkastella vähän positiivisemmastakin näkökulmasta. Kriisi kumpuaa nimittäin ihan oikeasta havainnosta: tätä tämä nyt on. Jos mitään ei muuta, helposti käy niin, että mikään ei muutu, vaan elämä puksuttaa tällä nykyisellä radalla hamaan loppuun asti. Jos se rata ei ole toivottu, nyt on oikea aika muuttaa sitä.
Kun elämää katselee tästä kirkkaammasta näkökulmasta, päätöksiä ei ehkä tarvitse tehdä niin riuhtaisten, vaan pienempikin hienosäätö riittää. Jos haluat viettää sosiaalisempaa elämää, kutsu ihmisiä kylään tai etsi itsellesi harrastus. Jos työ kuluttaa, voisiko siellä ottaa inasen iisimmin ilman mainittavaa vaikutusta mihinkään? Jos rahatilanne on huono mutta eläkkeellä olisi kiva elää mukavasti, pystyisikö kulutusta säätämään alas tai tuloja nostamaan? Ja voisiko siihen nykyiseen parisuhteeseen panostaa jotenkin?
Muistan, kuinka parikymppisenä mietin monista jutuista, että “harmi kun en aloittanut tuota aiemmin, mutta nyt on myöhäistä”. Tässä kohtaa elämää nuo ajatukset tuntuvat naurettavilta, sillä nelikymppisen silmissä parikymppisellä on elämä vielä vahvasti edessä. Vitsi on siinä, että samalta varmasti näyttää nelikymppisen elämä eläkeläisen silmin. Vaikka nelikymppisellä on aikuisuutta ja työelämää takana jo pitkä pätkä, sitä on edessä vielä ainakin kolmisenkymmentä vuotta.
Jos nyt löydät uuden ystävän, olette eläkeiässä tunteneet toisenne suunnilleen yhtä pitkään kuin tällä hetkellä tunnet pitkäaikaisimmat ystäväsi. Jos nyt opiskelet uuden korkeakoulututkinnon ja vaihdat alaa, olet eläkkeelle siirtyessäsi monen vuosikymmenen veteraani alallasi. Tai jos nyt alat sijoittaa ja saat rahoillesi osakemarkkinoiden keskimääräisen 7 % vuosituoton, ehtii sijoituksesi yli nelinkertaistua ennen eläkeikää.
Ehkä sen kriisin voisi siis valjastaa voimavaraksi ja tehdä päätöksensä ahdistuksen sijaan vahvuudesta käsin. Jos elämää pitää säätää, hienosäätämällä pääsee varmaan parempaan tulokseen kuin riuhtaisuilla. Aikaa on, jos ryhtyy nyt hommiin. Neljänkympin kriisin sijaan kyse voi olla neljänkympin kirkkaudesta.
Vastaa