Isyysvapaa

Isyysblogi, jossa kirjoitetaan aika paljon rahasta ja taloudellisesta riippumattomuudesta

Helmikuu 2024 – Perheenlisäystä

En yleensä seuraa kulujani kovin tarkasti, mutta ajattelin pitää nyt parin kuukauden seurantajakson, jotta saan jonkinlaisen kuvan siitä, mitä eläminen maksaa yhden lapsen kanssa. Kohta kun toisen lapsen on määrä tulla, on kiinnostavaa nähdä miten kulujen käy.

Helmikuussa perheeseemme tuli uusi tulokas, ja vietin pari viikkoa isyysvapaata. Korkeasta kulutusasteesta näyttää jo tulevan paha tapa.

Kulutus – Säästöaste edelleen alhaalla

Herranen aika tätä tuhlausta. Tammi- ja joulukuu tuntuivat korkeakuluisilta, mutta helmikuussa sitä rahaa vasta paloi. Kuluja nostivat mm. uuden kaapiston hankintakustannus ja joitain vuotuisia maksujakin jaksottui tälle kuukaudelle.

No ei minua oikeasti hirvitä. Olemme päättäneet, että vauvavuonna tuhlaamme tietoisesti enemmän, jos vain sen avulla voimme helpottaa taakkaamme ja ostaa vapaa-aikaa. Ehkä tuhlaamisesta tuleva tunne on ennemminkin nolostuminen: säästäväinen eläminen on mielestäni taito, ja on noloa kun ei osaa tällaista normaalia elämänhallintaa.

Kaapistosta puheenollen, sen pakkaamisen ja toimituksen yhteydessä oli tapahtunut joitain virheitä, joiden takia kaapiston maalipinnassa oli pieniä, aika mitättömiä maalivirheitä. Ihan periaatesyistä päätimme kuitenkin reklamoida, sillä olimme ostaneet kaapiston vähän Ikeaa paremmasta (lähinnä kalliimmasta) kaupasta, jotta laatu olisi kohdallaan.

Reklamaatio ja korvauksesta neuvottelu meni paremmin kuin hyvin ja sain hinnasta pois 300 euroa muutamalla sähköpostilla, kiitos Chris Vossin Never Split the Difference -kirjan vinkkien. Tämä kirja on aivan lyömätön, ja olen ottanut tavaksi lukea sen tiivistelmän aina ennen kuin käyn yhtään merkittävämpiä neuvotteluja. Samojen vinkkien avulla onnistuin pari vuotta sitten neuvottelemaan asuntolainamme marginaalin erittäin houkuttelevaksi.

Jos kaapiston kulut olisivat jääneet pois laskuista, säästöprosentti olisi taas tukevasti siellä 50% yläpuolella. Tällaiset kertakulujen oikaisut ovat houkuttelevia, mutta harhaanjohtavia, sillä kertaluonteisilla kuluerillä on yllättävä taipumus toistua. Tässä kuussa kertaluonteinen menoerä oli kaapisto, ensi kuussa varmaan joku muu.

Kertaluonteisilla erillä on taipumus toistua myös yrityspuolella

Vauvan tulo ei vaikuttanut vielä tuloihin ollenkaan. Sekä puolisoni että minun työnantajat maksavat täyden palkan ensimmäiseltä parilta kuukaudelta vanhempainvapaata. Huima etu! Eipä vauvallakaan ollut hirveästi kuluvaikutuksia, sillä energiat ovat riittäneet hyvin kotikokkailuun, emmekä ole joutuneet turvautumaan Wolttailuun vielä ollenkaan, ja lounasravintolakäynnitkin ovat pitkälti jääneet väliin kun olemme kotoilleet niin ahkeraan. Vauvantuloon liittyvät ostelut olemme tehneet jo aiemmin, eikä uusille ostoksille vauvan yöpukua ja pipoa lukuunottamatta ole ollut juuri tarvetta.

(Prosenttien taustalla olevat palkkatulot ovat arvioita, sillä elämme tulojen suhteen täydessä kommunismissa puolisoni kanssa. Käytän laskelmissa palkkana meidän säännöllisesti tilille tulevien palkkatulojen 12kk keskiarvoa.)

Varallisuus ja sijoitukset

Markkinat tuntuvat minusta taas aika vaahtoisilta. Bitcoinissa nähtiin kaikkien aikojen suurimpia loikkia ylöspäin, ja kaiken maailman meemicoinitkin taas tuplaavat kuukaudessa. Samalla NVIDIAn tulosjulkistusta odotettiin kuin kuuta nousevaa, ja ainakin twitterin osakegurujen puheiden perusteella tämän yksittäisen yrityksen tulos ja tulevaisuudennäkymät jollain oudolla, kuplaisella logiikalla määrittävät, mihin suuntaan koko markkina menee.

Tämä ei ole normaalia, eikä mieleni tekisi olla markkinalla mukana. Omat rahani olen pitänyt vähän tylsemmissä indekseissä, mikä tuntuu pahalta kun salkun kehitys on prosentin luokkaa samalla kun kovat jätkät vetää kaksinumeroisia kuukausikasvuja. Luotetaan nyt että hajautus on se ainoa oikea ilmainen, ellei jopa negatiivisen hinnan lounas.

Tämän sanottuani, pidin tammikuun hurlumhei-fiiliksissä ostamani uraaniosakkeet salkussani, ja niiden villiä heiluntaa oli hauska seurata kuukauden aikana. Näiden osuus on salkusta sen verran maltillinen, etteivät ne pahasti vaikuta kokonaisuuteen. Huvittavaa oli, että kun AI-osakkeiden hype kiihtyi, uraaniosakkeet laskivat, kun kuuma raha hyppäsi yhdestä raketista toiseen. Eipä olisi tällaista korrelaatiota ihan helpolla keksinyt, mutta lienee hyvä osoitus siitä, miten markkinalla on tällä hetkellä aika villi meno. Helmikuussa uraaniosakkeissa nähtiin niin 5% lasku- kuin nousupäiviä, ja yksi salkkuni osake pomppasi kuun lopussa 50% nousun, kun pora osui johonkin keltakakkusuoneen.

Noin muuten olen pohtinut uuden asuntosijoituksen tekemistä. Vanhassa asunnossa on vakuuttaa vapaana reilusti, eikä nykyisessä asuntomarkkinassa tilastojen perusteella ole juuri ostajia, joten pitäisikö sitä sitten mennä metsästämään diilejä markkinalta? Lähtökohtaisesti tykkään osakkeista, mutta olen huomannut että vaimoni on ehkä helpompi puhua mukaan asuntosijoituksiin, ja konsernitasolla, eli meidän molempien salkut huomioiden, kämpän ostaminen voisi olla kannattavaa. Isoimpana rajoitteena tässä on, että juuri tällä hetkellä aikaa ei ole oikein mihinkään, eikä varsinkaan asuntonäyttöjen kiertelyyn. Onneksi tammikuun asuntokauppamääristä päätellen hinnat eivät oikene vielä ainakaan hetkeen.

Asuntomarkkinoiden alhosta johtuen korjasin sijoitusasuntomme arvoa alaspäin laskelmissani, ja kun samalla siirsin pankkitililtäni rahaa yhteistilillemme pesämunaksi, tässä helmikuussa kokonaisvarallisuuteni laski kolmella tonnilla. Korjaan asunnon arvoa laskelmisani vanhojen asuntojen hintaindeksillä aina kolmen kuukauden välein.

Kuun ensimmäisenä päivänä, jolloin nämä luvut otan ulos, pankkitilin saldo näyttää epätodellisen suurta lukua, sillä tililtä menee kaikki meidän kiinteät menot.

Perhe-elämä

Jos sijoitusrintamalla ei ollut mitään uutta, perherintamalla oli sitäkin enemmän.

Vauvamme syntyi, ja kaikki meni aika hyvin. Kirjoitin ylös vinkkejä isän synnytyskassin pakkaamiseen, ja niin kuin kenraalit varustautuvat aina edelliseen sotaan, myös minä varustauduin edelliseen synnytykseen. Tällä kertaa homma meni, luojan kiitos, paljon nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla, enkä ehtinyt syödä eväitä. En myöskään kaivannut vaihtovaatteita, sillä tällä kertaa päädyimme perhehuoneen sijaan osastolle. Vaimoni vietti vauvan kanssa pari päivää tarkkailussa, ja minä surffasin laitoksen ja kotimme väliä, kun isät eivät saa yöpyä osastolla.

Täytyy sanoa että tuo osastolla majoittuminen on aika horroria, kun naapuripedissä joku katsoo kännykällä tv-sarjoja ilman kuulokkeita tai kun huonekämppiksen miehellä on niin vahva ominaistuoksu, että sen haistaa pitkälle käytäväänkin asti. Suosittelen pakkaamaan mukaan ääntä eristävät kuulokkeet.

Vauvan ensimmäiset pari viikkoa ovat sujuneet kohtuullisen hyvin, ja jotenkin touhu on tuntunut tähän asti jopa helpommalta kuin ensimmäisen lapsemme kanssa (koputan puuta erittäin kovasti tämän sanottuani). Hommaa helpottaa se, että imetys on lähtenyt hyvin käyntiin, ja tietenkin koska kaikkea ei ole joutunut opettelemaan nollista.

Olen nyt ollut isyysvapaalla, ja taapero on ollut kotona kanssamme. Olemme katselleet aamutelkkarista pikku kakkosta, tehneet retkiä lähikahviloihin ja milloin mihinkin. Ihan älyttömän siistiä, että tästä maksetaan vielä täyttä palkkaakin. Kahvilareissut ovat molempien suosikkeja: minä luen kirjaa ja juon kahvia, ja lapsi juo maitoa ja katsoo kännykästä piirrettyä. Ruutuaika paukkuu, mutta palataan suoritusvanhemmuuteen sitten taas paremmalla ajalla.

Päiväkotiin palaaminen pelottaa, sillä tuntuu, ettei tämä yhtälö kestäisi yhtään flunssaa, eikä varsinkaan syyhyä tai RS-virusta, joista nyt varoitellaan monessa paikassa. Emme tietenkään pysty elämään kuplassa koko vauvavuotta, mutta ainakin näin ensimmäisinä kuukausina mitään ylimääräisiä tauteja ei vauvalle tai äidille tarvitsisi tulla.

Blogi

Suosituimmat kirjoitukset tässä kuussa:

Mitä maaliskuussa?

Maaliskuussa palaan töihin isyysvapaan jäljiltä, ja perhe-elämä varmaan suistuu raiteiltaan samalla kun Q2-suunnittelu tulee naamalle täyttä vauhtia.

Sijoitusrintamalla uskon että jonkinlaista korjausta on luvassa, ja mieleni tekisi kovasti ottaa rahoja käteiseksi. Yritän välttää tätä, paitsi että uraaniosakkeista saatan luopua jos tässä tulee eteen jonkinlainen pomppu. Ehkä olisi hyvä palata taas kerran siihen sijoitusstrategiaan, jossa rahat ovat markkinalla mahdollisimman laajoissa indekseissä.

Jos mitään isoja vastoinkäymisiä ei ole luvassa, säästöprosentti varmaan vähän nousee, koska tietääkseni mitään isoja kertaluonteisia eriä yhtä vakuutusmaksua lukuunottamatta ei pitäisi olla näköpiirissä.

Jos tykkäsit tekstistä, Olisi kiva jos jaat tekstin somessasi, tai ainakin seuraat twitterissä.

Liity postituslistalleni, niin saat ilmoituksen kun artikkeleita. En jaa sähköposteja ulkopuolisille tahoille.

Yksi vastaus artikkeliin “Helmikuu 2024 – Perheenlisäystä”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös