Optimointia, ei maksimointia

Lempääläinen hyvinvointiguru Joni Jaakkola jakoi hiljan videon, jossa mainosti treenipyhättöään, Optimal performance centeriä. Joni nosti esiin, kuinka salin nimessä oleva “optimal” on siinä ihan tarkoituksella – kuntoilun optimointi sopii kaikille, maksimointi taas kannattaa jättää ammattilaisille.

Sama optimoinnin ja maksimoinnin ero on hyvä pitää mielessä myös oman talouden hoidossa.

Tililleni tupsahti viime kuussa hieman enemmän palkkaa kuin yleensä, joten päätin tsekata palkkakuittini. Huomasin että viime kuussa olin käyttänyt lounasetua vain 94 euron edestä, kun yleensä lounaisiin lohkeaa n. 150-170 €. Olin tehnyt enemmän etätöitä, ja etenkin ollut aktiivisempi syömään kotikokkauksia lounaalla. 

Nopeasti laskeskelin, että jos sekä minä että vaimoni leikkaisimme lounasruoasta menoista tämän verran, ruokakulumme tippuisivat n. 20 %:lla. Aika mittava säästö! 

Kun nostin havaintoni esiin somessa, kulujen minimoimisen järkevyyttä epäiltiin.

Vähän aikaa sun twiittejä seuranneena on tullut fiilis, että voisit tehdä helposti 10x tuon rahamäärän kuukaudessa jos fokus olisi tulojen lisäämisessä eikä menojen minimoinnissa.

Twitter-kommentti

Mielestäni kommentissa on erittäin tärkeä pointti. Kulujen minimointi johtaa helposti siihen, että rahan säästämiseksi valuuttana käytetäänkin elämäniloa, ja säästäväisyydestä innostuneet retkahtavat helposti tähän ansaan. Viimeisten senttien tiristäminen voi vaatia valtavasti panostusta, ja vaikutuksen voisi saada helpommalla panostamalla lisätuloihin.

Kulujen minimoinnin ja tulojen maksimoinnin sijaan on hyvä pyrkiä optimoimaan molemmat.

Julia Thurenin lanseeraama Älä osta turhaa paskaa on naseva nyrkkisääntö kulujen optimointiin. Lounariesimerkissäni kyse on juuri siitä. 

Ravintolalounas tarjoaa parhaimmillaan sosiaalista virikettä ja on maistuva miniloma harmaan työpäivän keskellä. Toisinaan taas lounasravintola toimii vain syöttölänä. Menen sinne itsekseni tai seurassa jossa ei niin hirveästi huvittaisi olla, maksan ruoasta ison summan, ja saan vastineeksi sapuskaa, joka ei ole kovin hyvää eikä varsinkaan terveellistä. Kulujen minimointi tarkoittaisi minulle kummankin laisten ravintolakeikkojen skippaamista, optimointi kohdistuu vain syöttölähommiin.

Optimoinnissa tärkeää on tarkastella kokonaisuutta, eikä pyrkiä vain paikalliseen optimiin. Jos lounaskuluissa säästäminen aiheuttaa merkittävää päänvaivaa joko ylimääräisen stressin tai vaivan muodossa, ei muutaman euron säästöön kannattaisi välttämättä panostaa. Meidän arjessamme jääkaapissa on lähes aina ruokaa valmiina, sillä kokkaan varastoon isoja annoksia pari kertaa viikossa. Ravintolan skippaaminen vaatisi yleensä lähinnä ainoastaan ripauksen viitseliäisyyttä ja muutosta tapoihin – ota ruoka ja lämmitä se.

Lisäksi olen luonteeltani sen verran insinööri, että epäoptimaaliset asiat ottavat aivooni, joten näiden optimointikohteiden miettiminen ei tunnu stressaavalta. Toisilla voi olla toisin.

Kuluja miettiessä niitä on hyvä suhteuttaa myös kokonaisuuteen. Ruoka, asuminen ja liikkuminen ovat yleensä ihmisen suurimmat kuluerät. Jos näissä kolmessa talous vuotaa pahasti, on muiden kulujen säätö aika turhaa. Lounasruoissa on kyse useiden satasten kuukausittain toistuvasta kulusta, joten pieni panostus on paikallaan. Vastaavaa nyyläämistä ei välttämättä kannata tehdä kertaluonteisten pienten kulujen kohdalla, jos se vaatisi mittavaa henkistä tai ajallista panostusta.

Kulujen lisäksi optimointia on hyvä harrastaa myös tulojen puolella. Kun tulot nousevat, rahasta saatava lisähyöty laskee. Jossain kohtaa on hyvä alkaa pohtia, onko lisätulot enää vaaditun lisäpanoksen arvoisia.

Kerroin vaimolleni, että olemme kohta sellaisella varallisuustasolla suhteen, että lisäsäästäminen alkaa olla vapaaehtoista, jos vain pidämme menomme nykytasolla. Tarvittavat eläkerahat saadaan kasaan ihan sen avulla, että annetaan niiden kasvaa korkoa korolle, joten palkan perässä juoksemisen sijaan meidän olisi hyvä pikku hiljaa alkaa keskittyä siihen, että saamme mahdollisimman pienellä panoksella kasaan tulot, jotka kattavat kulutuksemme. Pyrkiä ennemmin maksimoimaan sitä iloa, jonka saamme vapaa-ajasta.

Vaimon korvaan ajatus panoksen minimoinnista kuulosti tympäännyttävältä, sillä joku alemman portaan osa-aikatyö, jonka voisi hoitaa vasurilla, ei juuri piristäisi elämää. Huomasimme että mietimme panosta eri kulmista. 

Niin kuin kulujen kohdalla, myös panosta miettiessä kannattaa tarkastella kokonaisuutta. Työni vaatimasta panoksesta vain pieni osa on ajallista. Esimerkiksi ongelmien ratkomisesta, uusien asioiden luomisesta ja hyvässä tiimissä tekemisestä nautin paljon, ja vaikka nämä tehtävät vaativat aikaa, en koe niiden juuri vaativan panosta. Työn kuormituksesta iso osa tulee siitä, että joudun tekemään asioita, jotka eivät hirveästi kiinnosta, tai miellyttämään ihmisiä joita minun ei tee mieli miellyttää.

Pelkkä palkan maksimointi tarkoittaisi kohdallani sitä, että ottaisin vastaan vastuualueen laajennuksia vain urakehityksen vuoksi, haalisin enemmän alaisia johdettavakseni, tai kävisin mahdollisimman paljon toimistolla näyttämässä naamaani johtoportaalle.

Panos-tuotosoptimointi taas tarkoittaa minulle sitä, että vaadin rohkeasti sellaisia tehtäviä, jotka kiinnostavat minua, vältän hamuamasta ylimääräisiä hommia ja pidän kiinni työajoistani vaikka joku asia olisi “juuri nyt tosi tärkeä” hoitaa, teen etänä niin paljon kuin mahdollista välttääkseni työmatkaan hukatun ajan, ja käytän esimerkiksi isyysvapaat maksimaalisesti. Ajallista panostustakin on toki hyvä miettiä, sillä etenkin näin vanhemmuuden myötä vapaa-aika on kortilla. Tulevassa panostuksen vähentäminen voisi tarkoittaa myös työtehtävien vaihtamista sellaisiin, joissa 80%:n työajalle hyppääminen olisi mahdollista. 

Minimointi tai maksimointi on yleensä henkisesti helppoa, koska tavoite on selvästi mitattavissa, ja sitä kohti voi painaa täysillä. Palkka kattoon työajoista ja perhe-elämästä piittaamatta, kulut lattiaan vaikka se tarkoittaisi äärimmäistä ankeutta, sijoitustuotot maksimiin vaikka riskitaso hipoisi huippua. Elämän optimointi taas on aina monimuuttujaongelma, jossa onnistumista on mahdoton mitata, eikä täydellistä tulosta saavuta koskaan. Ehkä hyvänä nyrkkisääntönä optimointiin voi pitää 80/20 sääntöä – 80% tuotoista tulee 20%:lla panoksista. Kun joka osa-alueella keskittyy siihen tärkeimpään 20%:iin, mutta jättää aina vähän tankkiin, on yleensä lähellä optimia.

Se mikä näyttää ulkopuoliselle minimoimiselta voi olla toiselle optimoimista, sillä optimissa kyse on aina henkilökohtaisesta panos-tuotosarviosta. Minimoinnin ja maksimoinnin sijaan tavoittelen taloudenhoidossani optimointia. Uskon sen olevan tie onneen, ja ainakin se saa pääni sisällä asuvan pienestä OCD:stä kärsivän insinöörin tyytyväiseksi.

Jos tykkäsit kirjoituksesta, jaa teksti ja seuraa minua twitterissä