Isyysvapaa

Isyysblogi, jossa kirjoitetaan aika paljon rahasta ja taloudellisesta riippumattomuudesta

Kilohinnan lisäksi pitää huomioida myös ilohinta

Vietimme pitkän päivän sukuloiden. Sukulaisten tapaaminen on usein ihan kivaa, mutta etenkin nyt taaperon kanssa aina aika uuvuttavaa. Kaikki arjesta poikkeava saa pakan sekaisin niin taaperolta kuin meiltäkin. 

Kotiin palatessamme huokaisin, että nyt aion laittaa elämän risaiseksi ja syödä nakkeja ja ranskalaisia. Kyllä, vahvimmatkin meistä harrastavat lohturuokia. Yllätyksekseni puolisoni ei vastustanut ideaa, ja lähdin kauppaan. 

Lohturuokaa, johon joku on lisännyt salaattia

Minulla on lapsesta asti ollut hieman sairaalloinen taipumus tarkistaa kaikkien ostosten kilohinnat, ja myös muistaa ne kohtuullisen hyvin. Teen tätä kaikkien ruokien kanssa, ja olen esimerkiksi jäänyt itselleni kiinni jäätelötuuttien kilohinnan vertailusta. En ollut ostanut nakkeja aikoihin, ja huomasin, että ne maksavat kympin kilo. Siihen hintaan saa kanan paistileikkeitä, ja päätin vaihtaa nakit siipikarjaan. 

Tämä nakkien päivittäminen vähän vähemmän itsetuhoiseen ruokaan sai minut huolestumaan, että päädyn vielä syömään jotain lohduttoman terveellistä ja järkevää illalliseksi. Vannoin itselleni, että ranuista ei sitten luovuta.

Lohduttoman terveellistä ruokaa

Pakastealtaalla oli tarjolla kahta vaihtoehtoa: Mummon ranskalaisia ja Rainbown vastaavaa. Mummikset maksoivat 1,10€/pussi, ja Rainbow vain 89 senttiä, joten pienen mietinnän jälkeen nappasin koriin halvemman.

Kotona lykkäsin koko setin uunipellille ja jo tässä vaiheessa aavistelin pahaa. Ranskalaiset olivat erittäin paksuja. Ranskispussissa luki, että ne valmistuvat 20-25 minuutissa, mutta kuten kaikki tietää, jostain syystä pussien kylkeen printattu valmistusaika on aina alakanttiin. Puolen tunnin jälkeen menin vilkuilemaan tilannetta. Ranskikset olivat yhä aivan aneemisen kelmeitä, joten jatkoin odottelua. Viisi minuuttia myöhemmin tilanne ei juuri ollut parantunut, ja siitä 5 min eteenpäin kyllästyin odottamaan, ja napsin laihimmat, parhaiten paistuneet ranut lautaselleni kanojen kanssa. 

Syödessäni minua ärsytti. Lopputulemana, tästä 21 sentin säästöstä sain pitkän paistoajan ja kalpean jauhoisia ranskalaisia. Säästin 21 senttiä, mutta hävisin lohturuoan tuoman väliaikaisen, mutta aidon onnentunteen.

Vaikka säästäväisyys on hyvä juttu ja se voi johtaa win-win-tilanteisiin joissa saat hyviä, terveellisempiä kananpaistileikkeitä nakkien sijaan, on säästäessä tärkeä pitää huoli siitä, että tinkii vain hinnasta eikä hinta-laatu-suhteesta. Huonojen ranujen ostaminen 89 sentillä on suurempaa tuhlausta kuin hyvien vähän kalliimmalla.

Tämä pätee muuhunkin elämässä. Kilohinnan lisäksi pitää huomioida myös ilohinta. (Kyllä, keksin tämän juuri äsken.)

Liity postituslistalleni, niin saat ilmoituksen kun artikkeleita. En jaa sähköposteja ulkopuolisille tahoille.

Yksi vastaus artikkeliin “Kilohinnan lisäksi pitää huomioida myös ilohinta”

  1. […] Kilohinnan lisäksi pitää huomioida myös ilohinta […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *